WANHAA LOIMAATA Kuljen vanhaa Loimaata rautatieltä Vesikoskenkatua pitkin. Muistelen taloja, liikkeitä ja ihmisiä.
Ylikäytävän seutu oli vilkas. Siellä oli Heikkilän tavaratalo, apteekki, valokuvaamo ja pankkeja. Missä?
Ilmakuvassa näkyy joen rannassa pieni mökki. Siinä asuivat Tammiset.
Rouva oli ylikäytävän puomin käyttäjä, samoin hän vahti, että rannasta tuleva jokivesi pääsi esteettä pumppuaseman kautta rautatien vesitorniin. Talossa asui myös Tammisen kolme poikaa, joista Ekke oli meidän kaveri ja hyvä pesäpalloilija.
VESIKOSKENKATU ja Satakunnantien alku muodostivat ikään kuin pienen torin. Siellä oli myös Shell-huoltoasema. Matkahuoltoa hoitivat vähän aikaa Tanhuanpäät.
Linja-autotkin lähtivät aluksi Shelliä vastapäätä, Heikkilän nurkalta. Saattoi olla 1920–1930-lukua, kun vielä Vallinkoski oli Loimaalla kunnanlääkärinä.
Shellin ja rautatien välissä oli aikanaan kioski. Tien toisella puolen taas oli Munton kioski. Häneltä sai parhaat nuorten lehdet: Villi Länsi, Viidakko, Tex Willer ja Kädet ylös.
Sain ostaa apteekin farmaseuteille 1961 joka viikko Jallun, koska siinä oli Tabe Slioorin muistelmia. Muistan, että ruskeapukuinen Muntto katsoi minua kyllä aika pitkään.
Munton kioskin vieressä oli Kuvajan Hanomag-auto, jonka takaikkunasta hän myi iltaisin lihapiirakoita ja nakkeja. Nakki-Mitsin piirakat ja ennen kaikkea sinappi olivat maailman parhaat.
Asemalle johtavan tien kulmauksessa oli Selinin talo. Siinä toimi Loimaan Uusi Kuvaamo, omistajana Rauha Leutoaho. Liike oli siirtynyt Satakunnantieltä Laakson talosta, jossa se toimi Lehtimäen Kuvaamona. Rauha osti liikkeen itselleen.
Selinin talo oli iso. Siellä oli alkuun istuttu käräjiä, siellä oli ollut huonekaluliike ja asuntoja. Muistaisin, että mylläri Tuominen asui siellä ennen siirtymistään niin sanottuun Apteekin taloon.
Apteekin talossa toimivat Ravintola Onnela, Holger Suran lihaliike, Kemikalio Onnela, Apteekki ja Pohjoismaiden Yhdyspankki. Apteekin talo oli Oskari Heikkilän rakentama ennen sotia. Sitä ennen paikalla oli vain puutaloja. Tontin nimi oli Onnela.
Ravintola oli varsin suosittu. Siellä kävi Heikkilän väki, koululaiset, myöhemmin myös kauppakoululaiset.
Apteekin väki haki ruoan keittiön kautta. Itsekin hain sieltä vielä vuonna 1964 puoli annosta lihapullia: siis kolme lihapullaa ja kolme perunaa, vähän kurkkua. Kastike oli hyvää, ja sain joskus hyvän miehen lisänä ylimääräisen lihapullan. Näkyvät olevan niin pieniä, sanoi keittäjä.
Suralla oli hyvä lihaliike. Hän ja kaunis rouvansa työskentelivät ahkerasti. Apulaisiakin oli ainakin Koskisen Leena ja Salosen Veijo. Hänelle opettaja oli suositellut yhteiskoulua ja valkolakin hankintaa. Veijo vastasi, että hän saa heti valkoisen lakin Suralta, kun vaan menee töihin.
Kemikalio Onnela oli apteekkari Eva Hellevuoren omistama erikoisliike, jossa myytiin muun muassa Elisabeth Ardenin kosmetiikkaa. Myyjistä muistan Tuulikki Tuomisen ja neiti Rasvan ja useana kesänä apulaisena toimineen Hannele Tannerin. Tuulikki eli Tuija osti vuonna 1960 kesällä itselleen Vesikoskenkatu 3:ssa toimineen Kemikaalikaupan rouva Dammertilta. Rohkea tyttö, kun ikääkin oli vasta vajaa 20. Apteekkari Hellevuori totesi Tuijalle, että hänkin olisi kaupan voinut ostaa, mutta arvosti nuorta yrittäjää.
APTEEKKI OLI suuri maaseutuapteekki. Iso myyntitila eli offisiini, materiaalitila eli välivarasto. Sitten laboratorio ja disuri eli päivystyshuone. Siellä farmaseutit yöpyivät kukin vuorollaan, kun olivat yövuorossa. Heille talon sisäkkö Enni Pietilä petasi kullekin omat lakanat. Apteekkarilla oli oma konttorihuone, jonne pääsi sivuovesta. Apteekilla oli myös 15 kellaria: voidekellari, reseptilääkkeet, yskänlääkkeet, rohdokset, viileä kellari jne. Unohtamatta tietysti pirtukellaria ja paperikellaria.
Talon päädyssä oli Pohjoismaiden Yhdyspankki, myös SYP eli Suomen Yhdyspankki. Silloin johtajana oli Sahlstein. Pankkineideistä muistan neiti Pyörren, joka asui pienessä yksiössä pankinjohtajan ja apteekkarin huoneistojen välissä.
Myös kunnanlääkärillä oli oma huoneisto, minun aikana lääkäri Lehtinen. Muistan, kuinka kesäapulaislääkäri, tuleva professori, Matti Sillanpää oli kesäänsä Loimaalla ja ihmetteli, mihin tarvitsee seitsemän huonetta. Hänellä kun oli muuttotavaroina kolmen litran maitokannu ja vaatekassi.
Talossa oli myös talonmies, olisiko aiemmin ollut Hietanen kaksine poikineen ja myöhemmin Risto Rantala. Eläinlääkäri Aalto asui perheineen talossa vähän aikaa.
Tien toisella puolella oli Oskari Heikkilän komea rakennus ja siihen liittyvä puuosa. Yksi kauneimmista Loimaalla, sanottaisiinko nikkarityylinen. Heikkilät asuivat tässä osassa. Myöhemmin sekin valjastettiin tavaratalon käyttöön. Puuosassa toimi elintarvikeliike, sitten kodin taloustavarat jne.
Satakunnantien puolella rautaosaston vastaavana myyjänä oli Väinö Koski. Hänellä oli hieno ruskea työtakki. Sain samanlaisen, kun olin juoksupoikana ja olin siitä ylpeä.
Taloon tehtiin myös maatalousosasto, jota varten Vesikoskenkadulle avattiin omat ikkunat. Vuosi oli varmaan 1963, koska aikaisemmissa kuvissa ikkunoita ei vielä ollut. Maatalousosaston myyjänä oli vähän aikaa kaukosukulaisemme Heikki Nurminen.
MUISTAN, että maatalousosaston ja rautaosaston välissä toimi hetken aikaa parturi. Kävin siellä nimittäin tukanleikkuussa ja pyysin parturilta jenkkitukkaa. Hän totesi yksvakaasti, ettei tästä tule. En käynyt toista kertaa.
Vesikoskenkadun kohdalle jäi torimainen alue. Siinä tapahtui tavaranpurku. Veljeni oli siellä yhden kesän apuna. Yläkerrassa oli kirjanpito ja muu tukkuosasto. Olisiko Hannu Lampo ollut siellä töissä aika pitkään.
Pitäisikö nyt siirtyä eteenpäin Tannerin Nahka- ja valjasliikkeeseen.
Matti Pulli