LOIMAA Jos henkilöautoa ei hyväksytä katsastuksessa, vika on yleisimmin jarruissa, käy ilmi A-katsastuksen tuoreista vika- ja hylkäystilastoista. Viime vuotta koskevat valtakunnalliset malli- ja merkkikohtaiset tilastot julkistettiin tällä viikolla, minkä lisäksi tietoa muun muassa autokannan iästä ja hylkäysten määristä on koottu myös maakunnittain. Paikkakuntakohtaisia vertailutietoja ei ole saatavilla.
Koko valtakunnan mitassa viime vuoden hylkäysprosentti oli 24,1 ja Varsinais-Suomessa 23,2. Tilastoituina ovat vuosina 1998–2009 ja vuonna 2011 käyttöön otetut henkilöautot ja niiden hylkäysperusteet. Valtakunnallisessa kokonaistilastossa ovat mukana automallit, joiden katsastusmäärä oli vähintään sata kappaletta viime vuonna. Hylkäyksen syinä on puolestaan huomioitu ne viat, joita löytyi vähintään kymmenestä kyseisen mallin autosta. Hylkäys tarkoittaa, että autosta on löytynyt vika, joka vaatii vielä jälkitarkastukseen tuomista.
– Jarruvikojen jälkeen hylkäyksen yleisimmät syyt olivat pakokaasupäästöt ja etuakselistoon liittyvät viat, katsastusaseman esimies Mika Nieminen A-Katsastuksen Loimaan toimipisteestä kertoo. Hänen mukaansa yleisimmissä syissä ei juuri ole eroa koko maan ja Varsinais-Suomen välillä.
Anu Salo