LOIMAA/ALASTARO – Olin yksinäinen pikkupoika, Tauno Suominen sanoo muistellessaan lapsuuttaan. Tieto on tärkeä kertoa, koska myöhemmissä vaiheissaan Suominen on ollut kaikkea muuta. Hänen täyttäessään 80 vuotta on elämässä läsnä sukua monessa polvessa, on myös Kanniston kotieläintilan väkeä ja lisäksi iso liuta tilan eläimiä, joiden opettama viisaus on keskeinen osa miehen identiteettiä.
Vetäessään vaiheitaan yhteen Suominen hämmästelee, miten paljon on elämältä saanut.
– Olen onnellinen mies. Ja hyvin kiitollinen kaikesta. Olen saanut elää hyvän elämän, Suominen sanoo ja kertoo pyrkineensä toimimaan niin, ettei mielenrauha tarpeettomasti järkkyisi. Väliin pyrkimys on ollut koetuksella, sillä ei elämä ole pelkästään helpolla päästänyt.
– Mutta eihän sen pidä päästääkään. Ihmisen on jaksettava ponnistella, ja palkinto seuraa kyllä. Ei ole hyvä saada kaikkea liian helpolla, sillä silloin mikään ei tunnu miltään. Osa meistä kasvaa kokemustensa myötä, mutta kaikki eivät koskaan, Suominen pohtii.
Hän täyttää 80 vuotta 25. elokuuta ja viettää juhlapäiväänsä matkoilla.
Anu Salo