LOIMAA/METSÄKORPI Jos talo olisi irtokarkki ja sattumana satsissa, niin Huhtasen Heikin taloa tekisi heti mieli maistaa. Se ei näytä ollenkaan liian makealta, mutta herkulliselta kyllä.
Ensi vaikutelma osoittautuu oikeaksi, kun astahtaa vihreän, mansardikattoisen talon kynnyksen yli. 1920-luvulla rakennetun talon remontti on tehty vanhaa kunnioittaen, talon henkeä säilyttäen. Silti katselukierroksella silmä tarttuu moniin hauskoihin yksityiskohtiin, joista useimmissa leikitellään maukkaasti väreillä.
Värit, niin. Jo ulko-ovi on lämpimän punainen, yksi päätöksistä, joihin isäntä on oikein tyytyväinen. Hän haluaa antaa tulijoille kutsuvan vaikutelman.
– Kävi ilmi, että valintojen tekeminen on minulle vaikeaa, eivätkä näkemykset menneet aina yksiin muiden mielipiteiden kanssa. Kun jotain sitten päätin, niin pidin pääni, kun minähän se tänne muuttaisin asumaan.
Valinnan vaikeutta kuvaa hyvin ulkolaudoituksen väri.
– Olin jo menossa ostamaan keltaista, kun yön yli nukuttua valinnaksi kypsyikin vihreä, Huhtanen sanoo.
Anu Salo
Lauantain 12.9.2015 Loimaan Lehdessä on rakentamisen ja asumisen teema.