LOIMAA Suojatien oikeaoppinen ja turvallinen ylittäminen ja pyöräilytaidot tulivat tutuiksi Keskuskoulun oppilaille, jotka saivat liikennekasvatusta. Koulupoliisi Pekka Mäkelä kävi keskiviikkona aiempien vuosien tapaan opastamassa koulun nuorimpia oppilaita siitä, miten pyöräilijä ylittää kadun turvallisesti.
– Katu ylitetään suojatietä pitkin. Kadun yli ei kuitenkaan saa ajaa pyörällä vaan on hypättävä pyörän päältä pois. On tärkeää katsoa kumpaankin suuntaan tarkkaan, ettei muita ajoneuvoja ole tulossa ja taluttaa sitten pyörä reippaasti yli suojatien, Mäkelä sanoi.
Ensimmäisen luokan oppilas Elviira Luontomaa näytti muille oppilaille käytännössä, miten Kalevalankatu ylitetään pyörän kanssa koulupoliisin ohjeiden mukaisesti.
LIIKENNEVALISTUSTA kävivät tiistaina ja keskiviikkona antamassa lisäksi Turun autokillan loimaalaiset jäsenet, ja mukana oli myös edustaja Autoliitosta. Autokiltalaiset rakensivat koululle taitoradan, pitivät liikennevisan ja jakoivat oppilaille heijastimia.
KAUPUNKIALUEELLA ylinopeutta ajavat autoilijat huolestuttavat koulupoliisi Pekka Mäkelää ja Loimaan Keskuskoulun rehtoria Jarmo Rasia.
He kehottavat autoilijoita varovaisuuteen.
– Kalevalankadullakin ajetaan usein ylinopeutta, kun nopeusrajoitus on 40. Autoilijoiden tulisi olla erityisesti koulun kohdalla varovaisia, sillä lapset voivat tulla kadulle nopeasti ja yllättäen. Opastamme oppilaita, että suojatielle ei saa ajaa pyörällä vaan pyörää on talutettava, mutta joskus tämä saattaa unohtua lapsilta.
Mäkelä muistuttaa autoilijoita myös pysäköintisäännöistä. Jotkut pysäköivät autonsa liian lähelle suojatietä, vaikka väliä pitäisi jättää vähintään viisi metriä.
– Liian lähelle suojatietä pysäköity auto haittaa muiden autoilijoiden näkyvyyttä eikä sen ohi saa ajaa pysähtymättä. Tämä unohtuu autoilijoilta liian usein, Mäkelä sanoo.
Tiina Naula
Loimaan Keskuskoulun ensimmäisen luokan oppilas Elviira Luontomaa näyttää videolla, miten pyöräilijä ylittää suojatien turvallisesti. Ohjeet antoi koulupoliisi Pekka Mäkelä, joka muistutti, että on tärkeää katsoa kumpaankin suuntaan, ettei tule muita ajoneuvoja ja taluttaa sitten pyörä reippaasti yli suojatien. Video on kuvattu Loimaan Kalevalankadulla 2.9.2015.