Vesikoskenkatu päättyi. Nyt siis Satakunnantielle. Kaunis Saikun maatalo lisärakennuksineen jää. Hieno kokonaisuus on hävitetty, perintöriidat vai mikä oli syy. Komea pränni eli karjakeittiö oli maamerkkinä pitkään. Valtokin kertoi ajelleensa puimurilla Saikun peltoja usein. Muisti sentään emäntä tuoda täytekakkua päivän päätteeksi. Saikulla oli ollut kekkerit.
LÄHDEMME Lemmensillalle päin. Kuukan kantatila on hyvässä kunnossa. Muistaakseni talosta paloi yläkerta aikanaan. Meidän aikana talossa asui eläinlääkäri Kai Sippel perheineen. Kauppalassa oli kaksi eläinlääkäriä: Sippel ja Aalto. Sippel ajoi Mersulla ja poltti sikaaria, Aalto Roverilla ja Morriksella ja veti Klubia.
Kuukan talossa toimi Mieskotiteollisuuskoulu ennen siirtymistään Savipellonkadulle. Teiden risteyksestä näkee hyvin Raidan pajan. Onneksi ehdin käydä siellä Valton kanssa. Riitta Raita oli oppaana. Työkalut, vasarat, ahjot olivat vielä paikalla. Vain ahjon vienti seinän läpi oli poissa. Vanha ”shiivakin” eli voimanottopyörästö vai miksi sitä sanoisi, oli paikalla. Katon rajassa oli akseli, jossa eri kokoisia rullia, joista hihnavedolla voimaa työkaluihin.
TYÖVÄENTALO oli joen rannassa, niin ja on vieläkin. Siellä kävimme katsomassa painiottelut ja painonnostokilpailut. Olihan aina lavalla oman kylän poikia. Koskenmäen Ahti oli hyvä nostaja ja painissa Mäkisen Eino lyömätön. Tammisen Tarmo ja Peiponen, myöhemmin Helmisen Heikki ja moni muu kesyttivät rautaa. Painista muistan sen verran, että yksi Reunasen pojista löi ottelun tiimellyksessä päänsä lattiaan ja oli hetken aikaa tajuton. Sitten jatkettiin taas.
Työväentalossa järjestettiin myös tansseja. Yksi yhteiskoulun poika Esko oli loukkaantunut, koska hänen mielestään tytöt antoivat hänelle pakit, koska hän oli yhteiskoulusta.
Työväentalon lähellä oli ja on kuuluisa Lemmensilta. Nimen se sai, kun kapealla sillalla piti mennä niin läheltä toisiaan – siinä oli helppo tutustua. Silta on pinnaltaan lankkusilta, joka kolisi mukavasti, kun täyttä vauhtia ajoimme siitä pyörillä. Uimaan tietysti Uimalaitokselle. No, jos oli vastaantulijoita, tietysti hiljensimme vähän. Joen toisella puolella oli se Vanha koulu ja Eljas Anttilan talo. Eljas oli taitava kuvanveistäjä. Teki joka talvi jääveistoksen hoitamansa Shellin pihaan. Siihen Heimolinnan taakse.
SILLAN NURKALLA oli Kauppa. Ennen vanhaan sitä hoiti Torkkola-niminen kauppias. Pojat Erkki ja Heikki. Heikki siirtyi pankinjohtajaksi Somerolle ja Erkki ammattikoulun rehtoriksi Hämeenkyröön. Kaupan seinällä näki pitkään seuraavan kauppiaan nimen: Anna Mellin. Anna meni naimisiin Vilho Laineen kanssa ja saivat neljä poikaa. Siinä piti kaupanteko lopettaa ja Vilholla oli silloin hyvä valtion virka.
Kaupan toisella puolen oli pari pientä taloa, toisessa asui hetken aikaa Kosonen – iso tuhti työmies ja vaimonsa. Sitä ennen kai Tiitta ja kaksi isoa poikaa. Täytyy kysyä Laineen Sepolta. Hän tunsi nämä nurkat hyvin. Kososen talossa ulkorivi oli kiinni torpassa? Talossa oli mopokorjaamo, hauska nimi Lordi Hau. Mielestäni Väinö Mattila rakensi paikalle tiilisen omakotitalon, jossa luokkatoverini Ritva myöhemmin kai asui. Pitänee etsiä kuva alueesta.
Mellinin kaupan jälkeen oli kaksi omakotitaloa, sitten se pitkä tyhjä rantapelto, jota ei koskaan rakennettu. Toisessa talossa asui ainakin kirkkoherra Seppänen, joka korjasi talon komeaan kuntoon.
Matti Pulli