Taisi viime kerralla jäädä mainitsematta Myrskylinna, torut tulee Rauta-Kallen tyttäreltä. Oiva Vainion kauppa olisi ollut paikallaan kirjata. Kirkkoherra Seppäsen taloa asutti ennen muun muassa Salonen. No, me olimme silloin niin mukulia, ettemme näitä edes tienneet. Seuraavasta talosta kyllä sitä enemmän. Se oli Teurastamo eli kuten Loimaalla sanottiin teurastimo. Teurastamo ja asuinrakennukset siinä sivussa.
Antti Laakso muisteli että aluksi johtajana oli ”Holmeeni”, häntä seurasi Selin. Selin oli innokas moottoripyöräilijä. Koko rakennuskompleksi on hajotettu ja tilalla on Sarvikartano. Hieno nimi kulttuuritalolle.
Kerrottiin tarinaa, että Alpo Jaakola oli ostanut sen ison veriammeen, johon teurastettujen eläinten veri kerättiin. Ei tiinua kyllä ole museolla näkynyt.
SITTEN OLI Vesan talo. Poika oli seppä, ja ennen vanhaan pihassa oli hevosille astuttamo. Rannassa vielä lautta – missähän sekin oli. Talossa asukkaat vaihtuivat tiuhaan.
Seuraava oli Reini, osti kanoja. Samoin teki Järveläinen. Syntyi kilpailua, ja myyntiä mainostettiin Lehdessä. Järveläinen kirjoitti: ostaa munia, kanoja. kukonpoikia ja selvittää pesiä! Seuraavassa Lehdessä oli: Oskari Reini ostaa munia, kanoja ja kukonpoikia, muttei selvitä pesiä.
Reini saattoi luulla että Järveläinen siivoaa kanalassa pesiä, mutta Järveläinen teki muun muassa perunkirjoituksia. Reinin lapsista toinen oli Siviä ja toinen Aaltosella leipurina.
KELTAINEN hieno talo Kummi-Suominen, kuten sanottiin. Vanhemmat miehet muistavat, että talossa asui ennen suutari Rantanen ja sen jälkeen viljanostaja Oskari Lehtinen.
Suominen oli kai alkujaan Oripäästä. Oli oikein luonnikas mies – kuten sanottiin. Ei kaupannut tavaraansa ja jutteli miesten kanssa. Asiaankin päästiin: Hei! No kyl täällä kummia on!
Piharakennuksen katossa oli teksti oikein Kumi Suominen. Talon kaksi poika olivat meidän ikäisiä. Vanhimmalla oli komea lempinimi: Spike. Hän nastoitti minunkin ekan auton talvipyörät. Nastapistooli olalla ja jutellessa pian oli työkin tehty.
Nuoremman pojan muistan, kuinka hän suri Nakki-Mitsin kuolemaa. Sanoi, että käy hautuumaalla vielä muistelemassa kuinka hyvää sinappia Kuvaja teki – lihapiirakoista puhumattakaan.
TOISELLA PUOLEN Satakunnantietä oli komea hirsitalo, joka luovutti puutavaran Veteraanituvalle. Hieno teko. Komea oli myös Huonekaluliike Toivosen talo. Toivosen veljeksiä oli kaksi. Myymälä alakerrassa ja asunnot yläkerrassa. Kauppaliike muutti sitten torin varteen. Pojat taisivat olla meidän ikäisiä.
Toivosen jälkeen seuraavassa oli Esko ja Aarne Vainio. Hyvin varustettu maali- ym. tarvikekauppa siirtyi aikanaan kirkkoa vastapäätä kerrostalon alakertaan. Vanha Satakunnantien talo lienee edelleen paikallaan. Kaunis tytär Anneli oli keskikoulussa meidän luokalla. Talo oli hieno, ja taisi siitä olla hyvä kuva Saviseudun Joulussa.
PÄÄSEMME tummansävyiseen Nurhosen taloon. Nurhonen oli taitava räätäli. Teki minulle, kuten niin monelle muullekin, hienon puvun. Nurhosesta sanottiin, että hän osasi tehdä jämptin puvun – ei roikkunut mistään. Muistan, että hän otti rippikoulupojasta ensin mitat. Piirteli niitä kankaalle ja sanoi, että viikon päästä voi tulla hakemaan. Puku istui kuin valettu.
Nurhosella oli poika, joka hoiti Vesikoskenkadun liikettä. Hänestä ei tullut ammattiräätäliä , mutta hänellä oli ensimmäisiä Volkswagen-autoja.
Nurhosen talossa asuivat ennen Koskisen Manta ja Nikolai. Koskisen Bertasta tuli Nurhosen vaimo.
Matti Pulli