Jäiköhän Puhtolan sauna mainitsematta? Vanhemmat miehet muistavat sen hyvin. No, siitä on hyvä kirjoitus Saviseudun Joulussa. Muistan, että tämän Mato Valtosen äiti oli siinä asunut. Kysyin asiasta Markulta, alias Mato. Kyllä hän tiedon vahvisti. Nurhosen puolella on kaunis harmaa talo, mainittiin Soldanin taloksi. Taitava maalari. Kuvia löytyy taidekirjojen sivuilta, myös Loimaan taidetalolta. Korjausmiehet muistelivat, että hyyskän oveen oli maalattu kettu. Yläkerrassa asui vuokralaisia, meillekin tuttuja.
Nykyään kuulin, että taloa on komeasti korjattu. Ei varmaan ollut helppo tehtävä. Onnea! Näin osa vanhaa Loimaata säilyi.
SEPPÄLÄNKADUN JÄLKEEN oli kaunis keltainen talo, Valtanen. Siellä oli Loimaan toinen pyöräkorjaamo. Jänteikäs mies antoi meidän poikien kysellä, rasvata ketjuja ja auttoi aina. Minäkin kerran päätin rasvata kappaa – talutin sitten pyörän Valtaselle, kun en osannut kappaa laittaa takaisin. Kerran pyörän lamppu ei toiminut. Olin tehnyt kaiken mielestäni oikein. Lamppu oli löysä, tiivistin. Valtanen katsoi pojan viritelmiä. Huomasi äidin sukkanauhan lampun ja rungon välissä. Otti pois ja selitti, että sähkö tarvii maata! Tietysti! Toinen pyöräkorjaamo oli Vuorisen poikain. Se toimi Koiviston talon alakerrassa. Siirtyi sitten joen toiselle puolelle.
TOISELLA PUOLELLA TIETÄ löydämme Lindforsin talon. Laakson Antti muisteli että tulivat Loimaalle 1930-luvulla. Talossa asui ennen Aaltoset. Pojista Veeti oli rautateillä ja Frans Vihannolla.
Lindforsilla oli paljon lapsia, ainakin Kaino Gunnar, Helmi, Helge ja Leila. Vanha Lindfors ajoi hevosella rahtia, jopa Kojonkulmalta asti. Osteli hevosia ja vaihtoi. Kaino Gunnar muutti Forssaan lukioajaksi ja muutti nimensä Laatioksi. Kunnostautui sodan aikana. Tapasin hänet kerran veteraanitapahtumassa. Kysyin hänen ohuesta parrastaan eräässä sotakuvassa. Hän kertoi, että esimiehensä lopetti parran kasvun tökkäämällä Laatiota rintaan sormella ja sanoi, että suomalainen upseeri kuolee naama ajeltuna. Siviilissä valmistui vuori-insinööriksi – taisi olla jopa yli-Insinööri. Toimi useamman kaivoksen johtajana.
OLIKO Hannes Perhon kiviveistämö samoissa tiloissa? Vastapäätä oli niin sanottu Hulmin talo. Hieno taitekattoinen puutalo. Korjailtiin myöhemmin tavalliseksi. Oli vähän aikaa myös Martta Aaltosen sivuliikkeenä. Seppo Laine on kertonut talon historiasta Saviseudun Joulussa ansiokkaasti. Siihen aikaan talon joka huoneessa oli asukkaat. Naapurissa käytiin saunassa ja kylässä käytiin joka talossa.
AAKKULAN varasto ja asuintalo oli komeita. Väri muistaakseni keltainen. Nekin on hävitetty. Kun taloja purettiin, sain muutaman kuvan hävityksestä. Kauniita, pitkiä hirsiä. Aivan ehtaa puutavaraa vieläkin. Simolan Veikko ja Sisko asuivat yläkertaa jonkin aikaa. Veikko kävi juoksulenkillä usein, piikkarit jalassa rouhi pitkin Satakunnantietä. Aakkulalla oli karstaamo, viljaliike ja paljon muuta.
VASTAPÄÄTÄ SIJAITSI Ans. Honkasen liikerakennus. Siellä tehtiin betonirenkaita, korjattiin pyöriä. Paja pihassa ja valimo. Kalle Rauta oli töissä Honkasella ennen kuin ryhtyi poliisiksi. Honkasen Ilmari oli kuuluisa sotilas ja kaukopartiomies. Hänen retkistään on kirjoitettu kirjoja. Sain Honkasen retkikarttoja kopioitavaksi. Nyt ne on kopioitu myös Sotahistorian laitokselle. Kysellä voi eversti Pasi Kesseliltä. Onhan kartat toki myös Veteraanimajalla.
Honkasen jälkeen talossa toimi Tiasen Autoliike. Poika Leo eli Leksa oli meidän kaveri. Saimme Masken kanssa häneltä hienon Comet-lippiksen. Sivusiivessä toimi Huber. Saxenin Turkan isä oli vastaavana. Taisi putkivarasto olla osin Aakkulan kiinteistössä.
Honkasen talo oli palanut 1920-luvulla. Korjattu sen jälkeen. Talo jäi omilleen, kun Satakunnantietä korotettiin. Käyttämätön talo purettiin, ja nykyinen omistaja teki tilalle hienon uudisrakennuksen. Mannerheim Ristin ritarin Ilmari Honkasen muistolaatta on talon lähellä.
LOIMIJOEN RANNASSA oli aikanaan laituri. Mukuloita varotettiin sinne menemästä. Olihan jokeen hukkunut tuttu poika 1950-luvulla. Temppuili pelastusrenkaan päällä keskellä jokea. Solahti veteen ja hukkui.
Matti Pulli