”Kun maununpäivänä kylvää rukiin, niin se kasvaa, oli maa silloin märkää taikka kuivaa” (Iitti)
”Samuli kylvön aloittaa ja Mooses lopettaa” (Nousiainen)
Maunonpäivä on myöhäinen merkkipäivä, se tuli kalenteriin vasta vuonna 1705, ja samaan aikaan Samulin päivä siirrettiin Maunosta seuraavaksi päiväksi (aikaisemmin Samulin päivä oli ollut kalenterissa 26.8.).
Viljaruis on kehittynyt alun perin rikkarukiista, muista viljakasveista poiketen pohjoisilla leveysasteillamme. Se on tuotu Suomen alueelle muiden viljakasvien siementen joukossa rikkamuodossa ja osin olosuhteiden, osin tietoisen valinnan kautta kehittynyt pohjoiseksi menestystuotteeksi. Ruista on viljelty Suomessa jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Muinaisruis kylvettiin usein muun kasvin juureiseksi, jolloin suojakasvin sato korjattiin syksyllä ja rukiin seuraavana vuonna. Suomessa kehitettiin myös valinnalla eri aikoihin kylvettäviä ruiskantoja. Umpi- eli köyryruis saatettiin kylvää juuri ennen talven tuloa myöhään syksyllä. Juhannusruis puolestaan kylvettiin nimensä mukaan keskikesällä. Suuri osa rukiista kylvettiin kaskimaihin. Myös kydötystä käytettiin pellon parantamiseen viljellyillä mailla. Kaskeaminen ja viljankuivaus riihessä pitivät torajyvien määrän vähäisenä suomalaisessa rukiissa. Myrkyllisistä torajyvistä kehittyi Suomessa terveysongelma 1800-luvulla paloviljelyn vähenemisen myötä. Ruis oli ennen miehen mittaista ja pysyi harvoin pystyssä elonkorjuuseen saakka. Ruis oli peltojemme yleisin viljalaji pitkälle 1800-lukua.
Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa ja aika elokuun 20. päivän jälkeen on edelleen rukiin kylvöaikaa. Samulin päivän jälkeen sanottiin, että yönpimittäjä alkaa toimia ja väläytellä valkeata. Samulin päivän jälkeisestä ”hattutuulesta” eli myrskystä on kuulemma yhdeksän viikkoa talven tuloon.
Elsa Hietala
Suomen maatalousmuseo Sarka