Pururadat
Kati Uusitalo
Harjureitti on sunnuntaina iltapäivällä Loimaan Lehden pururatatapahtuman ulkoilijoiden käytössä. Porukalla kierretään Kankaanjärvi, josta kilometrejä kertyy noin 5. Jos mukana on perheen pienimmät tai rastirata kiinnostaa, tarjolla on myös noin kilometrin pituinen tehtävärata, jonka päätteeksi on lapsille luvassa palkinto.
Mukana Perhepäivää ovat järjestämässä Virttaan Seudun Kyläyhdistys, Virttaan Erä-Veikot, Alastaron Reserviläiset, jotka opastavat myös ekoaseammunnassa.
Pientä maksua vastaan on tarjolla kahvia ja makkaraa, mutta mehu on ilmaista.
Loimaan Lehden pururatakierroksia on tehty vuoden 2015 syksystä lähtien kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Joka kierroksella on ulkoiltu yhdessä 8-12 seudun radalla.
Tähän mennessä mukana on ollut yli 5 000 ulkoilijaa vauvasta vaariin ja kilometrejä on tehty yhteensä ainakin 20 000. Lenkeillä kun jokainen kiertää radan vähintään kerran, vaikka useimmat yleensä ahkeroivat montakin kierrosta.
Perhepäivä, lähtö Virttaan Erä-Veikkojen majalta, Säkyläntie 215, klo 15. Muut jäljellä olevat lenkit näet lauantain Loimaan Lehdestä.