Lentopallo
Juuso Riponiemi
Hurrikaani–Etta 3–1 (25–15, 21–25, 25–18, 25–17).
Avausottelun tavoin Hurrikaani jatkoi voittokulkuaan Mestaruusliigassa. Kotiavauksessa kaatui viime kevään välierävastus Etta Oulusta.
Hurrikaani oli ottelun alussa varsin terävä ja vei avauserän vahvan torjuntapelin myötä. Erässä kirjattiin kotijoukkueelle peräti kuusi torjuntapistettä. Muutoinkin peli oli vahvaa torjuntapeliä molemmilta joukkueilta. Ottelussa kirjattiin yhteensä 22 torjuntapistettä.
Avauserän jälkeen Hurrikaanille hiipi puseroon pieni hyvänolontunne ja vierasjoukkue pystyi haastamaan kotijoukkueen läpi erän. Ettan otteet ja etenkin torjuntapelaaminen tiivistyivät, ja oululaiset kirjasivat ainoan erävoiton itselleen ottelun toisessa erässä.
TOISEN ja kolmannen erän jälkeisen pitemmän erätauon jälkeen Hurrikaani sai heräteltyä itsensä avauserän tasolle. Kotijoukkue hallitsi selvästi ottelun loppua.
– Se oli vähän outo peli. Tiesimme, mitä voimme odottaa Ettalta. Silti he yllättivät meidät toisessa erässä. He pelastivat siinä erässä hyvin. Sen jälkeen kuitenkin kokosimme itsemme peliin mukaan ja hoidimme pelin kotiin, Hurrikaanin parhaana palkittu passari Inoslav Krnic summasi.
Vierasjoukkueen päävalmentaja Olli Kuoksa ei ollut joukkueen peli-ilmeeseen tyytyväinen.
– Pelimme on kasassa hetkittäin, mutta kun ajatus karkaa, se karkaa jokaisella osa-alueella. Pelitapamme on vielä hakusessa, ja tänään Hurrikaani tarttui hetkeen ja otti omansa.
Hurrikaaniluotsi Jussi Heino oli paikoin tyytyväinen suojattiensa otteisiin.
– Pelattiin periaatteessa hyvä peli, mutta päästettiin hyvänolontunne puseroon ja kylmät kävi toisessa erässä. Onneksi löysimme rauhallisen oman tekemisen peliimme ja voitimme ottelun.
KELTANOKAT Santeri Välimaa ja Lauri Vanhanen pääsivät Hurrikaanin kotiavauksessa tositoimiin erien loppupuolilla. Molemmat pelaajat esiintyivät mallikelpoisesti. Välimaan passit löysivät perille, ja Vanhasen takakentällä pelaaminen onnistui hyvin.
Ottelun lopussa Hurrikaanin yleispelaaja Lauri Vanhanen pääsi nautiskelemaan uransa ensimmäiset Mestaruusliigan hyökkäyspisteet Krnicin nappipasseista nelospaikalta. Vanhanen iski pallot terävästi Ettan kenttään tilaisuuden saatuaan.