Kokkolalaiset joutuivat verkolla pulaan, kun Hurrikaanin Inoslav Krnic pyöritti passipeliä. Hänen passiaan odottaa Mikko Suomalainen. Kuva: Juuso Riponiemi.

Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani–Kokkolan Tiikerit 3–1 (26–28, 25–20, 25–17, 25–9).

Sunnuntaina Kokkolan Tiikerit kiusasi kahden ensimmäisen erän ajan Hurrikaania. Ottelun alussa Tiikerit pelasi erinomaista lentopalloa, jossa sen vastaanotto oli rautaa ja puolustuspeli tehokasta. Kun jatkopalloissakin kokkolalaiset onnistuivat kotijoukkuetta paremmin, ei avauserän lipsahtaminen ensimmäistä kertaa tällä kaudella vastustajalle ollut vääryys.
Myös toisessa erässä Hurrikaanilla oli vielä pelillisiä vaikeuksia, mutta otteet paranivat sen verran, että toisen erän se onnistui voittamaan.
– Kahdessa ensimmäisessä erässä kumpi vaan joukkueista olisi voinut voittaa. Meillä oli vielä toisessakin mahdollisuudet, mutta ei voitettu, Tiikerien passari Anton Välimaa kertasi.

Hurrikaanin peli lähti käyntiin täysillä kierroksilla, kun kolmas eräs alkoi. Antti Ropponen (23 pistettä, 6 ässää) ja Sakari Mäkinen (20 pistettä, 3 torjuntaa) aloittivat ilotulituksen, jossa vierasjoukkue alkoi tippumaan kyydistä.
Ottelun edetessä parani myös Hurrikaanin vastaanotto ja oma syöttöpelaaminen. Kolmanteen erään saakka Tiikerien Jiri Hänninen (16 pistettä) mellasti miten tahtoi, mutta Hänninenkin saatiin pihteihin toisen erän lopulta saakka.
– Ei me mitään muutettu, mutta tarkennettiin tiettyjä asioita. Oma pelaaminen oli ensimmäisen erän lopulla liian hätäistä. Toisesta erästä alkaen pelattiin fiksusti. Jos ei ollut paikkaa, heitettiin pallo kaverille ja pakotettiin ratkaisuihin, Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino analysoi.
Neljäs erä oli yksipuolinen näytös. Tiikerit onnistui hyökkäämään vain neljä pistettä kooten muutenkin erään vain yhdeksän pistettä. Tässä erässä nähtiin myös Ropposen yksipuoleinen syöttönäytös, joka tuotti kolme ässää. Tämä osaltaan takasi sen, että päätöserän loppulukemista muodostui näinkin rumat.

Tiikerien ei kannata tappiosta laittaa päätä pensaaseen. Päinvastoin. Se osoitti olevansa tosissaan otettava vastustaja. Nuoret pelaajat ovat kesän ja alkusyksyn aikana ottaneet isoja kehitysaskelia eteenpäin. Vastuuvalmentaja Mikko Keskisipilällä on koossa potentiaalinen joukkue, jonka tulevaisuus näyttää lupaavalta.
– Emme hävinneet asenteeseen missään nimessä. Meiltä koko viikonloppu oli hyvää tekemistä. Saatiin lauantaina Valepalta ja tänään sunnuntaina Hurrikaanilta paljon pelillistä oppia, Keskisipilä kommentoi.
Kotijoukkueen puolelta parhaana palkittu Ropponen myönsi, että avauserässä joukkue oli pehmeä. Samoilla linjoilla oli myös Heino.
– Ei me ensimmäisessäkään erässä huonoja oltu, mutta Tiikerit oli parempi. Se pelasi ja puolusti erinomaisesti. Oltiin lopussa nöyriä, päätti Heino.
Hurrikaani matkustaa loppuviikosta Itä-Suomeen. Perjantaina se kohtaa Joensuussa Hurmoksen ja päivää myöhemmin vastassa on Savo Volley.