LOIMAA Koskelantiellä koiran tappanut suurpeto (LL 12.12.) oli susi. Näin sanoo tapahtumapaikalla käynyt petoyhdyshenkilö Ari Savolainen.
– Alueella on tehty susihavaintoja, ja myös tassunjälkien sekä raatelutavan perusteella kyseessä on ollut susi.
Savolaisen mukaan Niinijoen ja Vilvaisten seudulla on liikuskellut susi jo jonkin aikaa.
– Yksi havainto sudesta tehtiin, kun se oli syömässä peuraa. Havaintoja on tehty myös talojen tuntumassa.