LOIMAAN kaupungin sivistysvaliokunta käsittelee tulevassa kokouksessaan Virttaan ja Kojonkulman koulujen sekä Alastaron yläasteen toiminnan päättymistä.
Virkamiesvalmistelun suunnitelmana on, että Alastaron yläasteen toiminta päättyisi 1.8.2021 ja Kojonkulman sekä Virttaan koulun toiminta viimeistään 1.8.2021. Virttaan koulun oppilaat ja henkilökunta siirtyisivät Kirkonkylän kouluun.
Kojonkulman koulun oppilaat ja henkilökunta siirtyisivät pääosin Hirvikosken yhtenäiskouluun ja mahdollisesti osin Kirkonkylän kouluun. Alastaron yläkoulun oppilaat ja henkilökunta puolestaan siirtyisivät pääosin Puistokadun koululle ja mahdollisesti osin Hirvikosken yhtenäiskouluun.
Loimaan kaupunginvaltuusto hyväksyi kouluverkkoselvityksen viime joulukuussa. Kouluverkkoselvitys toimii ohjaavana suunnitelmana Loimaan kaupungin kouluverkon ja opetuspalvelujen kehittämisessä. Selvitys sisälsi muun muassa periaatteet ja kriteerit kyläkoulujen toiminnan jatkumiselle.
Loimaan kaupungin verkkosivuilla on mahdollisuus esittää näkemyksiä kyseisten koulujen lakkauttamisesta. Kaupunki pyytää erikseen lausunnot koulujen vanhempainyhdistyksiltä, oppilaskunnalta, henkilökunnalta ja nuorisovaltuustolta.
Sivistysvaliokunnan kokous järjestetään 27. helmikuuta. Koulujen mahdollinen lakkauttaminen tarvitsee valtuuston päätöksen.