Helmi-iltamat toi vanhoja, hyviä muistoja mieleen

0
Vaikka Pikkupoika posteljooni -laulu kajahti reippaasti lasten suusta, se ei miellyttänyt kaikkia levyraadin jäseniä. Esimerkiksi Piia Räppärin mielestä se oli kamala rallatus, sillä eihän kukaan niin iloisena voi työtään tehdä. Kuva: Sari Holappa

Loimaa/Heimolinna
Sari Holappa
Heimolinnassa palattiin lauantaina sata vuotta ajassa taaksepäin, kun Krekilän Myllyn Kesäteatteri järjesti perinteiset iltamat. Lapsista ja aikuisista koostuneen 13-jäsenisen esiintyjäkaartin myötä lavalla kuultiin kansanlauluja, ihasteltiin upeita kansallispukuja, naurettiin sketseille ja illan päätteeksi päästiin vielä pyörähtelemään parketillakin.
– Tosi kiva esitys, varsinkin, kun oli lapsia niin paljon mukana, Turusta varta vasten iltamiin ajaneet Maija Pyhälä ja Raimo Mäntynen kiittelivät.
Lapsien sulavaa esiintymistä kiitteli myös Marja-Liisa Mäkelä, jonka mukaan mahdollinen jännitys ei näkynyt heissä lainkaan.
Leena Salonen puolestaan piti iltamaideasta, joka toi hänelle muistoja menneisyydestä.
– Tällainen herättää ihanasti vanhoja iltamamuistoja mieleen.
Iltaman emäntänä ja ideoijana toimi Krekilän Myllyn Kesäteatterin hallituksen puheenjohtaja Marjaleena Mäkelä, joka kertoi ajatuksen syntyneen syksyllä.
– Pohdimme, miten saamme julkisuutta käsikirjoituskilpailullemme, ja siitä lähti idea järjestää iltamat, hän taustoitti.
Ohjelmaa kootessaan Mäkelä kertoi tehneensä valtavasti työtä kerätessään tietoa iltamista ja kansanperinteestä.
– Haluaisin, että kansanperinne tulisi enemmän yhteiskunnassa esiin, koska nuoret eivät enää tunne sitä. Sata vuotta sitten esimerkiksi kansallispuvut olivat paljon enemmän käytössä ja hyvin arvostettuja. Siksi halusin tuoda niitä tännekin, jotta ihmiset löytäisivät ne uudelleen.
KREKILÄN MYLLYN KESÄTEATTERI juhlistaa 40-vuotista taivaltaan kesällä 2021. Sen kunniaksi teatteri on julistanut käsikirjoituskilpailun, jolla etsitään juhlavuodeksi näytelmää.
Näytelmän lajia ei ole rajattu, mutta sen halutaan soveltuvan koko perheelle. Rooleja siinä voi olla enimmillään 12, ja kesto korkeintaan kaksi tuntia väliajan kanssa.
Näytelmän valitsee erikseen koottu raati. Käsikirjoituskilpailun voittajalle on luvassa palkkio.