Lämpöennätykset rikkoutuivat tammikuussa

0

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuu oli ennätyksellisen leuto aina Oulun korkeudelle saakka.
– Osalla havaintoasemista edellinen ennätys rikkoutui jopa yli kahdella asteella, kertoo meteorologi Pauli Jokinen. Noin 60 prosentilla Suomen pinta-alasta päättynyt tammikuu oli mittaushistorian leudoin.
Tammikuu oli ennätyksellisillä alueilla yleisesti 7‒8 astetta tavanomaista leudompi. Vertailujaksona on käytetty vuosien 1981‒2010 keskiarvoa.
– Tammikuun keskilämpötila vastasi monilla alueilla tyypillisiä maalis-huhtikuun vaihteen olosuhteita, Jokinen summaa.

Koko maan keskilämpötila ylsi tammikuussa toiselle sijalle. Lämpimin tammikuu oli vuonna 1925, jolloin lauha sää ylsi myös Lappiin. Vertailukelpoisia koko maan tilastoja on olemassa 1900-luvun alusta.
Keskilämpötilaennätysten ohella rikkoutuivat korkeimmat tammikuussa havaitut paikkakuntakohtaiset ylimmät lämpötilat. Näin kävi 16 pitkäikäisellä havaintoasemalla maan etelä- ja keskiosassa.
Tammikuun ylin lämpötila, 9,2 astetta, mitattiin 21. päivänä kolmella paikkakunnalla: Jomalassa, Turussa ja Kruunupyyssä. Kuukauden alin lämpötila, –38,8 astetta, mitattiin Utsjoen Kevojärvellä sekä kuun 27. että 28. päivänä.

Tammikuu oli laajalti tavanomaista sateisempi. Manner-Suomen osalta lännessä ja pohjoisessa sademäärät olivat 1,5–2-kertaisia tavanomaiseen verrattuna. Näin suuret sademäärät ovat monin paikoin harvinaisia eli ne toistuvat keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Melko tavanomaisiin sademääriin jäätiin lounaissaaristossa sekä maan itäosassa.
Lumitilanne oli tammikuussa hyvin kaksijakoinen: maan etelä- ja keskiosassa lunta oli pitkään harvinaisen tai poikkeuksellisen vähän, Lapissa taas paikoin ennätyksellisen paljon. Lapin keskiosassa lunta oli kuukauden päättyessä paikoin jopa 110 senttimetriä, kun taas etelä- ja länsirannikko olivat edelleen pääosin lumettomia.