PUNKALAIDUN Onkohan Suomen ennätys lajissaan tanssia Wanhojen tanssit viisi kertaa peräkkäin?
– En yhtään tiedä, punkalaitumelainen Jaakko Peräniitty vastaa, mutta kertoo kyllä miettineensä asiaa itsekin. Jos ei ennätysmies, niin ei viidellä tanssikerralla kauas kärjestäkään jää. Miten tässä näin on päässyt käymään?
Noh. Vastauksen voi helposti arvata. Wanhojen tansseissa on yleensä huutava pula pojista. Tyttövaltaisiksi käyneissä lukioissa kavaljeerien varaaminen alkaa siksi varhain. Moni poika tanssii ainakin kahdesti. Viiteen kertaan pääsee kun aloittaa seiskalla. Niin kuin Jaakko.
– Joo, seiskalla ekan kerran tanssin. Punkalaitumella on yläkoulu ja lukio samassa, ja on vain yleistynyt, että kysytään. Minulla ei ollut mitään tanssitaustaa entuudestaan, joten alkeista lähdettiin.
Mietteitään aiheesta kertoileva nuorimies on jäänyt ”koettelemuksistaan” sujuvasti henkiin vuosi toisena jälkeen ja löytänyt itsensä taas seuraavana vuonna harjoituksista. Niihin pitää osallistua, kun tanssia hiotaan yhdessä daamin kanssa. Jaakko on nytkin käynyt harjoituksissa koko ajan.
Jo sujuu, totta kai, vaikka uuden opettelua on joka vuosi. Vähintään Wanhojen niin sanottu oma tanssi, johon on oma koreografia.
Seiskalla tanssiessaan Jaakko muistaa jännittäneensä. Totta kai. Ketä tahansa jännittää uuden edessä. Toisaalta on niinkin, että jotain mokia sattuu aina jollekin. Niistä suuri osa on kuitenkin sellaisia, että kukaan ei huomaa mitään.
– Wanhojen tanssit on tosi hyvä tapa päästä esiintymisjännityksestä. Esillä olo on minulle nykyään tosi paljon helpompaa kuin ennen, Jaakko suosittelee hyötyjä.
Hänen mielestään Wanhat on samalla hyvä paikka harjoitella epäonnistumisen sietämistä. Ei mokiin kuole. Sinne ne, tanssissa tapahtuvat liikevirheet, kompastelut, smokkivyön irtoamiset kesken kaiken tai mitä nyt eteen tuleekin, häviävät joukkoon. Yleisö katsoo kokonaisuutta, eikä seuraa joka tanssijan joka siirtoa.
– Ja jälkeen päin voi mokillekin jo naureskella, Jaakko kuittaa.
Nuorille ihmisille Wanhojen tanssit on unohtumaton kokemus. Niihin kannattaa siis ilman muuta osallistua, konkari kannustaa. Tytöt saavat laittautua, pojat pukeutua juhlavasti tummaan pukuun, frakkiin tai smokkiin. Pojat pääsevät helpommalla, kun ei tarvitse heräillä ani varhain meikkiin ja kampaukseen. Mutta juhlavuuteen pitää heidänkin satsata. Se on myös tanssitoveria kunnioittavaa.
Jaakko on yleensä pukeutunut tummaan pukuun, mutta tänä vuonna on toisin.
– Kun nyt on ne varsinaiset omat Wanhojen tanssit, niin halusin vähän juhlavampaa. Vuokrasin sitä varten smokin, hän kertoo.
Aina välillä pintaan pulpahtaa kritiikkiä, että tanssit ovat menneet överiksi varustautumisen suhteen. Jossain mielessä ehkä, Jaakko myöntää, mutta itse voi silti rajata, kuinka paljon haluaa satsata ja mihin tyyliin.
Joka tapauksessa tanssiaispäivä tuo silmien eteen nuoria, joista sukeutuu vaikuttava joukko. Hupparit ja farkut päällä kulkevat opiskelijat ovat viehättäviä leidejä ja tyylikkäitä herrasmiehiä harkittuine eleineen. Yleisönkin ryhti suoristuu näyn edessä.
Jaakko Peräniitty ei ole kyllästynyt Wanhojen päivään, mutta ei hän sitä enää kaipaamaankaan jää.
– En usko. Kyllä tämä yhdelle miehelle riittää, niin että tuskin mitään haikeutta tulee, Jaakko arvioi. Hän tanssii Vilma Nurmilaakson kanssa, joka ei ole lukiotoveri, mutta kouluajoista muuten tuttu. Punkalaitumelaisnuoria on harjoittanut liikunnanopettaja Katri Hovila, jonka Jaakko kehuu paneutuneen hyvin tehtäväänsä.
– Niin minunkin on kyllä tänä vuonna pitänyt aiempaa enemmän, kun olen osallistunut myös salin koristelun suunnitteluun ja toteutukseen.
Punkalaitumella yleisömäärä noussee noin kahteen ja puoleen sataan. Pääsylippumaksuilla kerätään varoja abivuoteen, risteilyyn ja muuhun. Päivän ja illan tanssinumeroiden jälkeen lähdetään jatkoille. Sitä varten on jo vuokrattuna metsästysmaja.
Hauskaa olla pitää, unohtumattomana päivänä!