VÄESTÖN ikääntyminen heijastuu myös poliisin tehtäviin yleistyvinä kadonneen henkilön etsintöinä. Esimerkiksi Hämeen poliisilaitoksen alueella on pelkästään maaliskuun aikana etsitty muistisairasta tai muuten toimintakyvyiltään heikentynyttä henkilöä yli 20 kertaa.
Luvun perusteella voi todeta, että etsinnöistä on tullut lähes jokapäiväisiä. Talven oltua leuto ovat olosuhteet mahdollistaneet etsittävän henkilön selviytymisen ulkona pidempään ilman suojaa ja ravintoa. Kevään edetessä ja kesää kohti mentäessä kylmettymisen uhka vaihtuu nestehukkaan. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun liikkuminen suuntautuu maastoon eikä taajama-alueelle.
Omille teilleen lähteneellä ei useimmiten ole mukanaan mitään henkilökohtaista omaisuutta kuten matkapuhelinta, josta hänet voisi tavoittaa, tai lompakkoa, josta löytyisi hänen henkilötietonsa. Poliisi toivoo, että läheiset hankkisivat muistisairaalle turvarannekkeen tai muuta puettavaa teknologiaa. Sen avulla niin läheinen kuin viranomainenkin pystyisi löytämään omille teilleen lähteneen ihmisen, joka ei omin avuin kykene palaamaan lähtöpaikkaansa voimien ehtyessä.
Tärkeintä olisi, että muistisairas säästyisi henkiseltä hädältä – parhaimmillaan säästettäisiin hänen henkensä. Samalla läheiset säästyisivät huolelta ja siltä epävarmuudelta, onko läheinen kunnossa vai ei. Sivutuotteena poistuisi myös poliisin etsinnöissä tarvitsema resurssi, jolle on varmuudella käyttöä ilman etsintöjäkin. Erityisesti nyt, kun elämme poikkeusaikoja.