LOIMAA Museoiden kävijämäärien on uutisoitu kasvaneen tänä kesänä vähän joka puolella Suomea. Selittävänä tekijänä ilmiön takana on ollut muun muassa lähiseutumatkailun lisääntyminen.
Museoiden kasvaneesta suosiosta käy hyvin esimerkiksi Alpo Jaakolan Patsaspuisto, jonka päivittäiset kävijäennätykset ovat menneet uusiksi. Juuri hiljattain puistossa meni 3 000 kävijän raja rikki tältä kesältä, jolloin vierailukohteessa on ollut normaalit aukioloajat. Sääkin on suosinut.
Loimaan kulttuurisihteeri Monika Antikainen sanoo, että korona saattaa selittää Patsaspuiston suosiota. Alpo Jaakolan taidetta kartoittava reitti on ulkoilmakohde, joten turvavälit on mahdollista säilyttää.
Patsaspuiston kävijämäärä on lisääntynyt siksikin, että kohde pääsi Ylen Egenland-ohjelmaan toissa vuonna. Ohjelmaan yleisö sai vinkata erilaisia kulttuurikohteita, jotka useamman tulisi tietää.
Toukokuussa Yle esitti ohjelman uudelleen. Tämä nosti Patsaspuiston vierailijoiden määrää.
Yksi kävijäryhmä useista museoista puuttuu tänä kesänä: ryhmät.
Suomen maatalousmuseo Sarkaan ryhmiä ei otettu ollenkaan. Myös Patsaspuisto linjasi, ettei ryhmiä oteta vastaan tänä kesänä. Usea ryhmä peruutti tulemisensa itse.
Museolehtori Kirsi Laine Sarka-museosta sanoo, että lasten määrä museon kävijöissä on kasvanut. Myös Antikainen arvioi, että Patsaspuiston kävijöissä on tavallista enemmän lapsiperheitä.
Sen sijaan eläkeläisiä on käynyt vähemmän. Ikäihmiset ovat muutenkin käyttäneet kulttuuripalveluita tänä vuonna entistä niukemmin.
Museokortin suosio saattaa olla yksi selittävä tekijä museonkävijöiden määrän lisääntymisen taustalla. Kortilla pääsee sisään moniin kohteisiin ympäri Suomen.
Museokorttia myydään Loimaalla muun muassa Sarassa ja Taidetalolla. Kortti on ollut suosittu ja sitä menee paljon. Taidetalolla moni lataa lisää aikaa jo olemassa olevaan museokorttiin.
Alpo Jaakolan Patsaspuiston vierailijoista noin 70 prosenttia vilauttaa museokorttia sisään tullessaan.
Museot ovat innostaneet myös monet ulkopaikkakuntalaiset liikkeelle. Sarassa toteutettiin heinäkuussa tutkimus, jossa kartoitettiin kävijöiden asuinkuntaa. Vierailijoiden kotipaikkakuntaa kysyttiin lipunoston yhteydessä kahden viikon ajan.
Lukumääräisesti eniten ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita kävi Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Espoosta. Yhteensä vierailijoita oli 102 eri paikkakunnalta. Suurin osa museovieraista tuli lähimaakunnista, mutta osa museovieraista tuli kauempaakin, esimerkiksi Oulusta asti.
Monika Antikaisen mukaan Patsaspuiston kävijöissä on hyvin vähän loimaalaisia. Tätä selittää se, että Patsaspuisto on lähellä, eikä sinne siksi tule lähdettyä.
Museolehtori Laine arvioi, että Sarka-museon kävijämäärä on pysynyt melko samana kuin viime vuonna heinäkuun aikana, vaikka ryhmät ovat puuttuneet. Tällöin suurempia taloudellisia vaikutuksia ei ole ollut. Toki koko vuodelta vaikutus on suurempi, olihan museo keväällä pitkään kiinni.
Silti moni asia on toisin. Kun museossa ei järjestetä tapahtumia eikä sisään oteta ryhmiä, toimintakin on erilaista.
Sarassa kesätyöntekijät ja harjoittelijat ovat kehitelleet lapsille toimintaa kesän aikana. On ollut esimerkiksi eläinbingoa ja aarteenetsintää. Tällaiset aktiviteetit olivat lapsille sopivia korona-aikana. Aktiviteeteilla saatiin myös korvattua toimintaa, kun tapahtumia ei järjestetä.
Loimaan Taidetalolla on puolestaan tehty julkisivuremonttia, joka sulki ovet heinäkuuksi. Elokuussa vierailut ovat olleet jälleen mahdollisia tiistaisin ja torstaisin ja sopimuksen mukaan.
Monen museon ovet ovat maksutta auki sunnuntaina 30. elokuuta koittavana Varsinais-Suomen museopäivänä. Loimaalla auki on useita kohteita, esimerkiksi juuri Patsaspuisto ja Sarka.
Loimaan kaupungin sivuilta on mahdollista tulostaa kartta, josta näkee museopäivään osallistuvat vierailukohteet. Kartta julkaistiin myös Loimaan Lehdessä 20. elokuuta sivulla 12.
Mukana museopäivässä on myös moni sellainen museo, johon pääsee sisään normaalisti vain erillisellä sopimuksella.
Loimaan kotiseutumuseo on ollut kiinni koko kesän, mutta sekin avaa museopäivänä ovensa. Myös Vesikosken mylly avataan vierailijoille.
Taidetalo osallistui museopäivään ensimmäistä kertaa viime vuonna.
– Tällöin kaikki kävijät olivat ulkopaikkakuntalaisia, Loimaan kulttuurisihteeri kertoo.
Museopäivä houkutteli siis lähiseutulaiset liikkeelle, niin luultavasti tänäkin vuonna.