Loimaa/Helsinki
Kati Uusitalo
Loimaan Robotiikkalainaamo on voittanut valtakunnallisen Tuottava idea -kilpailun. Keskuskoulun opettajat Anna-Reetta Aalto ja Janne Rautiainen kävivät pokkaamassa palkinnon tänään Helsingissä.
Tuottava Idea on Suomen Nuorkauppakamarien järjestämä kaikille avoin kilpailu. Kilpailulla halutaan nostaa esiin uusia liikeideoita sekä korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä.
Kilpailussa on kolme sarjaa, yritys-, yhteiskunta sekä start-up –sarja. Robotiikkalainaamo voitti yhteiskuntasarjan.
Lainaamo koostuu kolmesta robottimallista, jotka on suunniteltu kattamaan koko perusopetus alkuopetuksesta aina yläkouluun saakka. Lainaamon taustalla oli Keskuskoulun tieto- ja viestintäteknologian opettajien ajatus siitä, kuinka peruskoululaiset voisivat jo ykkösluokasta alkaen opetella robotiikkaan, koodaukseen ja ohjelmointiin liittyviä taitoja mahdollisimman kattavasti ja pitkäjänteisesti sekä uuden opetussuunnitelman mukaisesti.
– Koulut voivat varata robotteja käyttöönsä varauskalenterin kautta. Lainaamoidea tekeekin ideasta ainutlaatuisen ja tuottavan, sillä vain harvalla yksittäisellä koululla olisi varaa hankkia laaja ja moderni robotiikkalaitteisto itselleen, toteaa Tanja Uusitalo Loimaan Seudun Nuorkauppakamarista, joka ilmiantoi loimaalaiskeksinnön.
– Loimaan elinkeinoelämä näkee investoinnin hienona satsauksena tulevaisuuden työelämän tekijöihin, sillä lainaamon perusajatus palvelee koko seudun lapsia ja nuoria, ilmiannon takana ollut Niina Nurmi sanoo.
Hänen mukaansa lainaamon perustamista ja lisäinvestointeja ovat Loimaan kaupungin lisäksi tukeneet merkittävällä osuudella Loimaan kauppakamariosasto, Pemamek Oy ja Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida.