LOIMAAN kaupungilla suunnitellaan Hirvikosken ja Mellilän terveysasemien toiminnan yhdistämistä osaksi pääterveysaseman toimintaa. Lisäksi Hirvikoskella ja Mellilässä varaudutaan toimitilojen muuhun käyttöön, myymiseen tai tarvittaessa alaskirjauksiin.
Asia ilmenee kaupungintalouden sopeuttamistoimenpiteiden 15-sivuisesta yhteenvedosta, joka on osana ensi vuoden budjettia ja tulevien vuosien taloussuunnitelmaa.
Terveysasemaverkon muutoksista ei ole osoitettu kustannusvaikutuksia ensi vuodelle, mutta vuosille 2022 ja 2023 alustava säästöpotentiaali on 200 000 euroa kullekin vuodelle.
Terveysasemaverkosta ei ole vielä päätetty. Terveysasemaverkkoa koskevaa selvitystä odotetaan hyvinvointivaliokunnan käsiteltäväksi tämän kuun aikana.
OSA sopeuttamistoimenpiteistä sisältyy talousarvioon. Iso osa keinoista on kuitenkin vasta valmistelussa ja selvitettävänä eikä toimenpiteistä ole välttämättä tiedossa edes suunta-antavia kustannusvaikutuksia. Näiden toimenpiteiden selvittäminen jatkuu tämän, ensi ja tulevien vuosien aikana.
Esimerkiksi kirjastopalveluiden uudistamisesta on merkitty 100 000 euron säästöpotentiaali vuodelle 2022 ja 50 000 euroa vuodelle 2023. Kirjastopalveluita koskeva selvitys on kaupungilla parhaillaan valmisteltavana, ja valmistelussa keskitytään muun muassa joidenkin sivukirjastojen muuttamiseen omatoimikirjastoiksi.
Kaupungin on tarkoitus uudistaa yleisesti vapaa-aikapalveluita eli selvittää kunkin sektorin palvelut ja niiden järjestelyt.
Yhteenvetoon sisältyy muun muassa lyhyt maininta uimahallipalveluiden järjestämisvaihtoehtojen selvittämisestä. Listauksen perusteella toimenpide on selvityksessä, ja tässä vaiheessa arviot talousvaikutuksista ovat epävarmoja eikä suunnitelmassa ole huomioitu euromääräistä vaikutusta.
Myös Melliläjärven virkistysalueen jatkokäytön selvittäminen on mukana suunnitelmissa. Tarkoituksena on selvittää muun muassa virkistysalueen jatkokäyttö, mahdollinen myynti tai esimerkiksi säätiön perustaminen.
KAUPUNGIN ensi vuoden budjetti ja vuosien 2022–2023 taloussuunnitelma oli kaupunginhallituksen käsiteltävänä tällä viikolla ja käsittely jatkuu tulevana maanantaina.
Sen jälkeen budjetti etenee vielä kaupunginvaltuustolle.