Talkooväki suojasi kiukaan katolla

0
Heikki Eskola, Eero Ristimäki ja Pekka Takala naulasivat kattoa paikalleen alkukesän lämpimässä säässä. Kiuas oli korkea, joten työtä piti tehdä peräkärryn päältä.

LOIMAA Kesäkuussa koitti päivä, kun vanha riihen kiuas sai katon.

– Enää ei sada sisälle ja toivotaan, että sekä kiuas että katto säilyvät hyvänä. Annetaan 50 vuoden takuu, työmaalla talkoillut Heikki Eskola virnuili.

Katto suojaa kiuasta säältä, ja näin se saadaan säilymään paremmin. Kiuas on peräisin Mellilän pappilassa sijainneesta vanhasta riihestä, joka siirrettiin lähelle Mellilän kirkkoa 1980-luvulla.

– Kiuas on historiallisesti kiinnostava. Muurausjälki on itse mestarimuurari Esko Lentosen käsialaa.

Kaksi vuotta sitten riihi kiukaan ympäriltä muutti Sarka-museoon. Siitä lähtien jykevä, noin kaksi metriä suuntaansa oleva kiuas on värjötellyt taivasalla.

Toisin kuin nykyisissä kiukaissa, pappilan riihen kiukaan rakentamiseen ei ole käytetty yhtään terästä.

– Kiuas on aikoinaan kestänyt rajuakin käyttöä. Riihi on pitänyt pitää lämpimänä pitkiä aikoja, jotta vilja on kuivunut, Eskola muotoili ja lisäsi naurahtaen, että kovin energiatehokas kiuas tuskin on ollut.

– Halukkaat voivat hakea savusaunan kiukaalle täältä mallia. Sisään voi yrittää kurkistaa kiukaan tulipesän luukusta.

Kattourakka hoitui viiden hengen talkooporukalla, joka koostui Loimaa-Seuran jäsenistä sekä Maaseutumuseon ystävistä. Eskolan lisäksi paikalle olivat saapuneet Jukka Ristimäki, Eero Ristimäki, Pekka Takala ja Ilkka Raitala.

– Talkoot on kyllä mukava tapa viettää päivää. Se on tyypillinen suomalainen työnteon malli. Kaikilla on hauskaa ja lopulta näkee työnsä tuloksen, porukka tuumi.

Työt aloitettiin hyvissä ajoin heti aamusta. Kattotuolit Eskola oli valmistanut jo etukäteen. Kun katon umpilaudoitus valmistui, päälle asennettiin palahuopakatto.

Talkooväki suunnitteli tuovansa tontille myöhemmin myös infokyltin, joka tiedottaa paikan historiasta. Tontilla on sijainnut esimerkiksi vuonna 1905 avattu Mellilän vanha meijeri.

– Infokylttiin olemme ajatelleet laittaa ainakin vanhoja kuvia ja kertoa siinä sivussa, mitä kaikkea tällä tontilla on joskus ollut, Jukka Ristimäki kertoi.

– Paikka on sopivasti kirkon lähellä, aivan tien vieressä, joten ohikulkijat saattavat pysähtyä ihmettelemään kiuasta. Samalla selviää alueen menneisyys, hän avasi.