Viimeiset kaksi kuukautta olen majaillut vanhempieni nurkissa, lapsuudenkodin saunamökissä. Näistä maisemista muutin viime syksynä kaupunkiin yliopiston perässä ja palasin keväällä töiden houkuttelemana. Koronavirustilanne helpotti päätöstä entisestään, sillä olen vieraillut kuluneen kouluvuoden aikana kotona viikoittain ja siirtymä takaisin täyspäiväiseksi alastarolaiseksi oli luonteva. Saunamökin rauhassa kelpaa majailla, ja usein katson iltaisin terassilta maalausten kaltaisia auringonlaskuja.
Yksi mutta koko hommassa kuitenkin on, sillä aurinko porottaa mökin ulkoseiniin koko päivän. Ei auta, vaikka sälekaihtimet pitäisi päivällä kiinni, ikkunat auki ja ilmastoinnin päällä, öisin tarkenee hiukan liiankin hyvin. Varsinkin silloin, kun saunaa on lämmitetty illalla. Pikkusiskoni on nukkunut jo muutaman viikon ulkona vanhan sänkyverhon suojassa, sillä hänen huoneensa on mökin tavoin koko päivän auringon puolella.
OLEN OLLUT pienestä pitäen heikko nukkuja. Siinä, missä esimerkiksi pikkusiskoni nukahtaa jo ennen kuin pää koskettaa tyynyä, minä saatan kuluttaa nukahtamiseen jopa tunnin. Kun vihdoin nukahdan, uni on usein katkonaista ja vasta kymmenen tunnin koisaamisen jälkeen olo on levännyt.
Viime syksynä ostin alennuksesta urheilukellon, joka seuraa sykkeen ja aktiivisuuden lisäksi unen laatua ja määrää. Halusin puhtaasta mielenkiinnosta tietää, eroaako teknologian tulkinta omasta kokemuksestani. Syksyn aikana unirytmi oli päässyt turhan epäsäännölliseksi, kun etäyliopiston aamuluennolle saattoi hyvin herätä vasta akateemisen vartin aikana. Kello kertoi samaa tarinaa, sillä vaikka nukuttuja tunteja kertyi tarpeeksi, palautuminen unen aikana oli laadutonta. Nyt kesän helteissä havainto on sama: unen kesto on käytännössä riittävän pitkä, mutta uni on katkonaista ja pinnallista.
NUKKUMINEN on kuin laittaisi rahaa pankkiin, toteaa vanha sanontakin. Samaan aikaan kesä on elämän parasta aikaa ja valoisat kesäillat ja -yöt suorastaan vaativat valvomaan ainakin vähän pidempään. Kaksiteräinen miekka aiheuttaa univajetta, mutta sanotaanhan sitä niinkin, että nukkua ehtii sitten haudassa.
Olisin kuitenkin varmasti parempaa seuraa, jos tallettaisin univaluuttaa pankkiin riittävästi jo nyt. Huono palautuminen ja univajeen kasvattaminen kun voi johtaa pidemmällä aikavälillä kiukutteluakin suurempiin ongelmiin. Viimeisin sanonta unesta ja haudasta ilmentää mielestäni loistavasti niin kutsuttua burnout-kulttuuria, jossa oman hyvinvointinsa kustannuksella rehkimistä arvostetaan äärimmäisyyksiin asti. Ei kiitos.
Pitkän tähtäimen ennusteissa helleputken luvataan vain jatkuvan, joten saattaa olla, että otan vielä pikkusiskostani mallia ja käyn ostamassa toisenkin hyttysiä torjuvan verkon. Ja unimaskin, jotta aamuaurinko ei herättäisi liian aikaisin.
Oona Tepponen