LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla on todettu yksi uusi koronatartunta perjantai-iltana.
Sairastunut henkilö on tullut viettäneeksi aikaa ulkopaikkakuntalaisen, koronaan sairastuneen henkilön kanssa ja saanut tartunnan myöhemmin itse.
Perjantain ja viikonlopun aikana uusia altistumisia on todettu yhteensä kuusi. Niistä kolme liittyy uuteen tartuntaan. Loput kolme altistumista liittyvät niin ikään yksittäisiin altistumisiin ulkopaikkakunnilla.
Koronaviruksen delta-muunnoksen löytymistä Loimaalta ei osata enää tarkkaan sanoa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä suurin osa testattavista näytteistä sisältää delta-muunnoksen, joten muunnoksen paljastavasta jatkoanalyysistä on hiljalleen luovuttu.
Loimaan kaupungin terveydenhuoltoon ei ole tullut tietoa uusista mahdollisista altistumisen paikoista.
Rokottaminen kaupungissa jatkuu ensi viikon lauantaina. Rokoteaikoja oli maanantaina jäljellä muutamia.
Maanantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhdeksän henkilöä ja eristyksessä kolme henkilöä. Oripäässä ei ollut henkilöitä karanteenissa tai eristyksessä.
Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu nyt 155 ja Oripäässä 36 koronatartuntaa pandemian aikana.