LOIMAAN SEUTU – Voi hyvänen aika, Sinikka Suominen huokasi kunnioittavasti Kosken ja Loimaan rajalla sijaitsevassa Senja Pitkäsen puutarhassa.
Huovintieltä ei pihaparatiisia vielä näe. Hiekkaharjusta jäljellä oleva valli piilottaa rinteeseen rakennetun puu-, pensas- ja kukkarunsauden sekä harjuun kaivetun parin hehtaarin järven.
– Kaikki, kokonaisuus, Sinikka ja Mauno Suominen Alastarolta kommentoivat pihan viehätystä ja innokkaina oman pihansa laittajina arvelivat, että myös työmäärä on pihassa melkoinen.
Suomiset kiersivät Suvipihalla-tapahtuman pihoja iltaan saakka ja päivän kruunasi yllätyskahvit tuttujen luona. Nämä olivat bonganneet pariskunnan menossa yhdelle tapahtuman pihoista Korvenkylässä.
Kolmatta kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 11 pihaa. Tapahtuman järjestävät Loimaan Seudun Puutarhaseura ja Loimaan Lehti.
Pihoilla oli kuhinaa heti aamupäivästä. Laura Kopu nauroi yllättyneen ihastuneena, että ihmisiä on käynyt heidän pihallaan paljon – niin paljon, että pihan esittelyn lomassa hän ehti päivän aikana kerran pikaisesti kurkata matkalle lähdössä olleiden tuttavien tekstiviestin.
Vieraskirjoihin kertyikin nimiä pihoilla kymmenittäin ja moni kiersi pihoja urakalla.
Marjatta ja Matti Paunan pihan viereisessä metsikössä Anneli Nikunen Ypäjältä otti kuvaa risuaidasta.
– Tällainen sen pitää olla, hän hihkaisee.
Aita on siisti, siinä on kerroksia ja se on tehty erimittaisista risuista. Kuva lähteekin malliksi kotiin, jossa kuulemma jo on kuuluisan tv-ohjelma Strömsön opeilla tehty ”ei niin siisti” -aita, jolla yritetään pitää peuroja pois pihalta.
Suvipihalla on saanut Anneli Nikusen huomaamaan, miten monella tavalla ja mitä kaikkea voi tehdä pihoilla.
– Ei aina tarvitse olla perennapenkkiä jonossa.
– Miten paljon työtä on vaatinut ja miten vehreää täällä on, tamperelainen Irmeli Elomaa ja loimaalainen Arja Elomaa ihmettelivät Harri Mikkolan pihalla Metsämaan Kurkisuontiellä.
He ovat muutenkin kiinnostuneet puutarha-asioista ja ovat joskus olleet esimerkiksi puutarhamatkalla ihan Loimaan seudulla.
– Vierailimme muun muassa pelakuihin keskittyneellä tilalla.
Suvipihalla!-tapahtumalle onkin heidän mielestään tarvetta.
– Muutenhan ei päästäisi näkemään kaikkia näitä pihoja, he sanoivat ja kiittivät pihansa avanneita rohkeudesta.
Irmeli Elomaa arveli, että moni on liiankin vaatimaton ja miettii turhaan, että voiko päästää vieraita pihalleen.
– Pääsee jonnekin korona-aikana, Oili Salo puolestaan kiitteli alkuillasta tapahtumaa ja harmitteli, että aika loppui kesken ja pihoja jäi näkemättäkin.
Iisa Salon kainalossa oli Iina Saarikallion pihalta saadut talvivalkosipulit ja päässä monta päivän pihoilta saatua vinkkiä.
– Enaloiden pihassa oli se valkoinen aita, jolla piha oli jaettu osioihin. Kaikkia hienoja ideoita tuli paljon, tekijöitä vain tarvittaisiin, hän virnisti.
Emil Salolla oli myös selkeä suosikki. Pikkumiehen mielestä parasta päivässä oli Saarikallioiden pihassa tositoimia odotellut puimuri.