Ei keikkaa ilman Kuurankukkaa – Joel Hallikainen Oripäässä

0
Viihdetaiteilija Joel Hallikainen täyttää ensi viikolla 60 vuotta. Juuri ennen konsertin alkua saapunut onnitteluviesti presidentti Sauli Niinistöltä herkisti paljon kokeneen kansansuosikin.

ORIPÄÄ Sitä pyydetään aina – Kuurankukkaa. Laulaja ja viihdetaiteilija Joe Hallikainen arvioi esittäneensä Kuurankukkaa tuhansia kertoja.

– Ei se ole mikään taakka, koska ihmiset sitä aina toivovat. Täälläkin toivottiin jo ennen kuin tulin tuohon ovelle, Hallikainen naurahtaa valmistautuessaan konserttiinsa Oripään palvelutalossa.

Sama kohtalo oli hänen mukaansa Reijo Taipaleen Satumaa-tangolla.

– Reijo lauloi aina joka keikalla Satumaan ja itse laulan tämän.

Hittikappale Kuurankukan ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Hallikainen ei lupaile kappaleesta uutta versiota, mutta keikkailla hän lupaa nyt, kun korona-ajan rajoitukset ovat vihdoin hellittämässä.

– Tänne tulin valoisalla ja iloisella mielellä. Olen ollut koronasta johtuen, kuten kaikki muutkin taiteilijat, aika jumissa. Puoleentoista vuoteen ei ole ollut juurikaan esiintymiskeikkoja, vain televisiotyötä on ollut jonkin verran. Rakastan tällaisia intiimejä keikkoja, jolloin ihmiset ovat lähellä ja läsnä. Lisäksi kellonaikakin on järkevä esiintyjälle, kun taas ravintolakeikoilla bändin kanssa aloitellaan puolen yön aikaan.

KUNNIAKANSALAINEN on se sana, jolla Hallikainen haluaa ikäihmisiä kutsua.

– Ja sana on isolla k-kirjaimella. Missioni on saada sana vakiintumaan käyttöön, sillä tämä ikäluokka on rakentanut meille tämän maan, tehnyt hyvinvoinnin ja heidän ansiotaan on kaikki, mitä meillä nyt on.

Hallikainen kierteli ennen korona-aikaa paljon hoivakodeissa esiintymässä. Silloin hän sai myös idean perustaa Ilonpisara-haasteohjelman, jossa yritykset ja lahjoittajat voivat ostaa ilonpisaran, eli haluamansa artistin hoivakotiin esiintymään.

– Mukana on kymmeniä nimekkäitä artisteja, jotka antavat oman panoksensa. Ilonpisaran yksi idea on se, että kun hoivakodissa tiedetään, että artisti on tulossa, yksi kuukausi eletään jo odotuksella ja kun tilaisuus on onnistunut, menee toinen kuukausi yhteisen kokemuksen jakamisella, Hallikainen kuvailee.

Oripään palvelutalon vastaava sairaanhoitaja Maisa Kulmanen kertoo, että keskiviikkoinen konsertti oli lahjoitus Fria-klinikan päihdeterapeuteilta.

– He olivat täällä meillä harjoittelussa ja halusivat kiitokseksi tarjota tämän. Ensimmäiset päihdeterapeutit olivat harjoittelussa jo puolitoista vuotta sitten, mutta koronan vuoksi Hallikaisen esiintyminen siirtyi.

Pitkä odotus palkittiin viimein, kun palvelutalon asukkaat ja kotihoidon asiakkaat pääsivät konserttiin.

– Tämä on piristystä yksinäisyyteen ja sairauteen, tiivisti 90-vuotias Helga Sillanpää-Mäkilä monen kuulijan tunnot. Hän kertoi kuunnelleensa Hallikaisen musiikkia aina ja nähneensä hänet juuri televisiossakin.

KONSERTTI oli huippuhetki Oripään palvelutalossa parhaillaan vietettävällä valtakunnallisella vanhusten viikolla. Päivätoiminnan ohjaaja Kristiina Santahuhta kertoi, että palvelutalossa on järjestetty paljon toimintaa juhlaviikolla kuten lettukestit, parturikampaajan vierailua, ulkoleikkejä ja lauantaina pihalle saapuvat vanhat traktorit.

– Meillä on myös päivätoiminnan näyttely, johon on kerätty kaikkea sellaista, joka tuo asiakkaille muistoja mieleen. Esillä on esimerkiksi kansallispukuja, villatakkeja ja leikekirjoja.

Santahuhta kiittelee kuntaa satsauksista päivätoiminnan resursseihin.

– Oripää panostaa kyllä vanhuksiinsa tosi paljon.

 

Kati Varjus