PÄÄKIRJOITUS Ulkoistetut päästöt haarukassa

0

Pidetäänpä tietokilpailu. Millä toimilla voi sitoa hiiltä – siis ilmastolle haitallisia ilmastopäästöjä? Kuka/mikä hiiltä voi sitoa ja missä?

Niinpä.

Meidän tavallisten ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa ilmastokuormitukseen tarkoittavat ainoastaan oman kulutuksen vähentämistä ja kulutustapojen muutosta.

Asuminen, liikenne, ruoka, muut ostoksesi – energiasyöppöjä vai -pihejä ja mikä on niiden elinkaaren ilmasto- ja ympäristökuorma?

Jokainen meistä voi olla ilmasto- ja ympäristöviisaampi ja omia päästöjä ei voi ulkoistaa muiden syyksi.

On melko nurinkurista ajattelua, että esimerkiksi ruoan tuottaja olisi lopulta kokonaan vastuussa esimerkiksi ruoankuluttajan tarvitseman ja ostaman ruoan päästöistä tai edes ruoan mahdollisimman ilmastoystävällisestä tuotannosta: sitä tuotetaan ja myydään mitä ostetaan ja mistä suostutaan maksamaan.

Maa- ja metsätalouden toimissa syntyy hiilipäästöjä, mutta viljely- tai rehukasvien ja puiden kasvu myös nimenomaan sitoo hiiltä. Viime aikoina tuottajat ja heidän etujärjestönsä ovat myös ryhtyneet muistuttamaan tästä, ja hyvä niin.

Odotettavissa on paljon uutisia siitä, mitä kaikkea maatalous- ja metsäsektorilla sekä muissakin yrityksissä tehdään ilmastofiksummin.

Käänne on tapahtumassa – ympäristöarvot alkavat olla tuotteissa jo valtteja ja näille tuotteille on markkinoilla kysyntää.