Miksi Danny ikävöi Loimaalla baarissa?

0

Loimaa
Sampsa Hakala
Dannyn hiljattain ilmestyneellä Kunnioittaen, Danny -levyllä on Aina ikävä jonnekin -biisi, jonka kertosäkeessä ollaan aika monelle saviseutulaiselle tutussa paikassa.

Loimaalla hotellin baarissa
aina ikävä jonnekin.
Valveilla makuuhuoneessa
aina ikävä jonnekin.
Mä jäin koukkuun noihin parrasvaloihin,
mutta kaikuu aplodeissakin
aina ikävä jonnekin.

Laulu kertoo muusikosta, jolla on keikoilla ikävä kotiin ja kotona ikävä keikoille. Kappaleen kertosäkeen laulaa Happoradio-yhtyeen solisti Aki Tykki, jolla on bänditoveriensa AH Haapasalon (Mika Haapasalo) ja Markku Defrostin (Juha Hirvonen) kautta läheinen suhde Loimaaseen.
– Teksti syntyi studiossa biisisession aikana. Teimme sitä biisiä yhdessä Haapasalon ja Janne Rintalan kanssa. Minä ja Rintala keskityimme tekstiin, Haapasalo enemmän sävellykseen. Biisissähän ollaan vahvasti tien päällä, Konginkangas-Laukaa-meiningillä, ja ajattelimme, että teksti vaatii jonkin paikkakunnan, Tykki kertoo.
Hän muistelee, että ensin paikaksi sovitettiin Lapuaa.
– Lapua ei kuitenkaan rimmannut, ja sitten tuli Loimaa mieleen, tietenkin. Haapasalohan on vaikuttanut siellä pitkään, ja Defrost on jopa syntynyt Loimaalla. Äänitimme Loimaalla Happoradion kolmannen albumin ja sitä ennen jo demoja. Monta keikkaakin on tullut Loimaalla tehtyä. Kun teksti oli valmis, niin tuli mieleen, että onhan Loimaalla hotellikin, Seurahuone, ja siellä baari, Tykki toteaa.