PÄÄKIRJOITUS Ovi on auki

0
Koronan vuoksi on rajoitettu parin vuoden aikana monenlaista toimintaa. Nyt rajoituksia jälleen kevennetään ja on hyvä muistaa, että paikallisissa palveluissa on nyt ovet auki. KUVA: LL Arkisto/TS

Pari vuotta sitten koronapandemia oli jo aluillaan maailman monessakin kolkassa. Nyt – jälleen kerran – olemme sen ovella, että rajoituksia poistetaan ja voimme jälleen alkaa tehdä asioita, joissa on läsnä muita ihmisiä ja mahdollisesti ihmisjoukkoja.

Erityisesti paikallisten yritysten näkökulmasta onkin tärkeää, että muistamme käyttää heidän palvelujaan – tuoreen pienten ja keskisuurten yritysten odotuksia luodanneen barometrin mukaan ne ovat varsinaissuomalaisissa yrityksissä laskussa ( Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö 2022).

Yrityksissä on jouduttu kohtaamaan pandemian aikana jo monta kertaa tilanne, jossa asiakkaat ovat koronan tai rajoitusten vuoksi muuttaneet käytöstään. Osa on saanut toki lisääkin töitä koronan johdosta ja osa on osunut tukikriteereihinkin, mutta moni on silti kohdannut yrittämisen riskit aivan omissa nahoissaan.

Mitä voimme kukin tehdä? Ainakin pysytellä selvillä siitä, mitä palveluja yritykset tällä seudulla tarjoavat ja pyrkiä niitä tietenkin myös käyttämään.

Meillä on täällä paljon yrittäjiä, joilla on sinulle ovi auki!

P.S. On ihan hyvä, että koronan kotitestejä ehditään Loimaan seudullakin jakaa kouluilla ennen hiihtolomia (LL 15.2.). Jospa niilläkin estettäisiin tartuntaryppäitä ja varmistettaisiin kouluissa mahdollisuus keskittyä opetukseen.