Työelämään siirtyvät ikäluokat ovat aiempia pienempiä, mutta vastaavasti ikääntyvien määrä kasvaa, kun suuret ikäluokat alkavat tarvita hoivaa ja hoitoa.
Pelkät peruskoulusta tulevat hoitoalalle hakeutuvat eivät riitä kattamaan hoitajatarvetta, sillä alalla on huutava pula osaajista. Novida onkin Loimaalla panostanut koulutuksen joustavoittamiseen, jotta opiskelijoiksi saataisiin myös heitä, jotka vaihtavat alaa (LL 1.3.).
Kun yksistään lähihoitajia eläköityy noin 20 000 tämän vuosikymmenen aikana (Keva) ja sairaanhoitajiakin lähes saman verran vuoteen 2030 mennessä, hoitajapula vain kasvaa. Se saattaa johtaa siihen, että ala houkuttelee yhä vähemmän, kun sitä harkitsevat ajattelevat, että joutuvat tekemään monen työt.
Vaihtuvuus on alan työpaikoissa – niin julkisella kuin yksityisellä puolella – myös iso, raportoi Suomen Kuvalehti (8/22). Osa vaihtuvuudesta on tavanomaista, mutta kun paikkoja on vaikka valita, työntekijät myös kilpailuttavat työnantajia. Työpaikoilta halutaan parempaa palkkaa, työoloja, johtamista ja mahdollisuutta vaikuttaa omiin työaikoihin.
Tämä on viesti työpaikoille. Jos nykyisistä työntekijöistä halutaan pitää kiinni ja uusia saada, työnteon olosuhteita ja niistä kertomista pitää parantaa. Muuten on keksitty ikiliikkuja – toisesta päästä alalta karkaa ihmisiä, kun toisessa päässä koulutetaan lisää osaajia.