– Minulla oli vahva sisäsyntyinen tieto, että minä osaan ja opin tämän.
Hänen ihka ensimmäinen näyttelynsä pidettiin Loimaan Säästöpankin kerhohuoneessa vuonna 1971.
– Se oli ikimuistoinen tilaisuus, josta tämä kaikki ponnahti liikkeelle.
Näyttelyssä ihmiset näkivät jotain aivan uutta, sillä edessä oli täysin poikkeava mattomaailma väreineen ja kuvioineen. Sen myötä hän sai paitsi paikallisia asiakkaita myös rohkeutta lähteä esittelemään töitään muuallekin.
– Menin esittelemään niitä ensimmäisenä Stockmannille, jossa aluksi vähän epäiltiin. Lopulta he ostivat niitä myyntiin, ja sen jälkeen kiinnostuivat muutkin.
Hyvin pian aloittamisen jälkeen Rasinmäki ymmärsi, että mattojen kutominen pitää olla puoliteollista. Hän ymmärsi myös, että ne pitää hinnoitella alusta saakka kunnolla, sillä liian halvat hinnat eivät kehitä yritystä tai pidä motivaatiota yllä.
Ensimmäisen näyttelyn jälkeen hän siirtyi Rasinmäen pirtistä vapaaksi jääneeseen Seikunmaan kouluun, joka sijaitsi Loimaan, Alastaron ja Punkalaitumen rajoilla. Sinne syntyi varsinainen kutomo kutomakoneineen päivineen.
– Se oli syrjäinen paikka, mutta rakennus oli hyvässä kunnossa oleva hirsitalo. Siinä oli jopa keskuslämmitys.
Työntekijöitä löytyi lähiseudulta, ja alkuun heitä oli vajaa kymmenen. 70-luvun lopussa kysynnän kasvaessa Rasinmäki alkoi etsiä uutta paikkaa lähempää Loimaan kaupunkia. Kaupunginjohto suhtautui asiaan kuitenkin nuivasti ja alaan vähättelevästi, eikä tiloja löytynyt.
Lopulta pieni Hausjärven kunta Kanta-Hämeestä tarjosi Rasinmäelle paikkaa. Rakennuksessa oli aiemmin ollut teollisuutta, ja siellä työskennelleet naiset olivat jääneet työttömiksi.
– Sain kahden luokkahuoneen jälkeen tuhannen neliön tilat ja työntekijät päälle. Hommasta tuli silloin enemmän tehtaanomaista, kun kutomakoneitakin oli 15.
Reilun viiden vuosikymmenen aikana Eija Rasinmäki on nähnyt muutoksen sekä suomalaiskodeissa että julkisissa tiloissa. Matoista on tullut värikkäitä ja salonkikelpoisia sisustustuotteita, mihin taiteilijalla itsellään on ollut ratkaiseva merkitys.
Aluksi 70-luvun ruskea vaihtui kevyempiin väreihin, kuten aprikoosiin, keltaiseen ja roosaan. Sen jälkeen suosioon nousivat vihreä ja sininen, joista erityisesti sininen oli miesten mieleen. Lastenhuoneisiin Rasinmäki suunnitteli valkoisia mattoja, joita kirkastivat puhtaat värit. 80-luvun alussa koettiin myös jotain todella uutta ja rohkeaa, kun olohuoneen maton väriksi valittiin musta tai valkoinen.
Värien ilottelusta palattiin jälleen beigeen ja väliin mahtuu lähes täysin matotonkin aikakausi, kun suomalaiset hurahtivat puulattioihin.
– Matoton ja verhoton aika teki kodeista jotenkin kolkkoja. Onneksi se meni ohi, Rasinmäki toteaa ja sanoo onneksi myös harmaan aikakauden olevan taakse jäänyttä elämää.
Tällä hetkellä matto- ja sisustusmaailmassa eletään hänen mukaansa taas värien yltäkylläisyydessä.
Pitkän, vaiherikkaan ja kansainvälisen uran tehneenä Eija Rasinmäki sanoo olevansa kiitollinen siitä, että on saanut kuljettaa ja pitää yllä suomalaista räsymattoperinnettä. Käsintehty matto on hänen mielestään tekijänsä hengentuote niin kuin mikä tahansa taideteos.
– Kun matto on tehty käsin, siinä on aivan erityinen tunnelma.
Nyt hän sanoo olevansa valmis antamaan kokemuksensa ja myös koneensa eteenpäin nuoremmalle polvelle. Hän kertookin etsivänsä sellaista henkilöä, tai jopa useampaa, jotka kokisivat intohimoa kutomalla luomiseen.
– Nyt olisi mahdollista lähteä tähän imuun mukaan, päästä tähän juureen kiinni, minkä minä olen 50 vuotta sitten perustanut.
Erityisen mielellään hän näkisi jatkajansa olevan juuri Saviseudulta, sillä hän tietää alueella olevan perinteitä vaaliva ilmapiiri.
Rasinmäki näkee myös, että pelkän kutomon sijaan toimintaa voi kehitellä monenlaiseen suuntaan.
– Tämä on sen verran erikoinen ja kiinnostava ala, että kutomo voisi toimia esimerkiksi matkailuvalttina. Tai sen ympärillä voisi pyörittää myös kurssitoimintaa, hän visioi.