Loimaan talousjohtajaksi valittu Katja Mäkelä kertoi ( LL 26.3.), että hän sai hakuprosessin aikana paljon kannustavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. Niissä toivotettiin loimaalaiselle hakijalle menestystä.
Mistä tällaiset viestit kertovat?
Toivottavasti eivät siitä, että emme hyväksy tänne muita kuin syntyperäisiä Loimaan seutulaisia. Jos näin on, niin porukka käy pian pieneksi. Emme varmaan muutenkaan halua antaa seudusta sellaista mielikuvaa, ettei tänne voi tulla. Haluammehan uusia asukkaita ja yrityksiä, työntekijöitä ja asiakkaita.
Ehkä viestit kertovat siitä, että virkamiehiltä kaivataan sitoutumista. Syntyperäisillä on sitoutumisessa tietenkin kotikenttäetu, mutta sitä voivat osoittaa kyllä muutkin – ja ovatkin osoittaneet, jos katsoo vaikka yrityksiämme.
Ehkä kaivataan tunnetta siitä, että virkamiehetkin ovat kuntalaisia lähellä, saatavilla, ja kuntalaisten puolella – että asioita hoidetaan muutenkin kuin ”viran puolesta”. Meidän palveluitammehan he tuottavat, toki luottamushenkilöiden ohjaamana.
Ehkä kaivataan pysyvyyttä. Kun ihmisten kanssa juttelee, niin harva muistaa mikä virka on nyt haussa ja kuka on lähdössä ja kuka tulossa ja miten asioista taas päätettiinkään – määräävätkö virkamiehet poliitikkoja vai toisinpäin.
Voi tietenkin niinkin kysyä, että jos palvelut pelaavat ja raha riittää, niin tarvitseeko tietääkään.