Paperitehtaalla ollaan lakossa. Hoitajat olivat lakossa ja uhkaavat tätä kirjoitettaessa esimerkiksi joukkoirtisanomisilla. Myös opetusalalla työskentelevien äänenpainot ovat koventuneet.
Ammattiryhmät haluavat, että heidän osaamisensa ja työnsä arvostus näkyisi yhä enemmän palkassa.
Merkillepantavaa on, että esimerkiksi ensi viikolla ilmestyvässä TS-konsernin yhteisessä RekryExpo -liitteessä ammatinvalintapsykologit kertovat, että ovat kohdanneet viime aikoina aiempaa enemmän hoitoalan ihmisiä, jotka hakeutuvat pois alalta työolojen, palkkauksen ja työpaikkojen liian pienten resurssien vuoksi.
Monilla aloilla puhutaan myös uupumisesta paljon arkisempana asianna kuin ennen. Jopa ihan parikymppisiäkin loppuunpalamisesta toipuvia on haastateltu mediassa ja juuri esimerkiksi tuomioistuimissa työskentelevistä tuomareista kolmannes kertoi harkitsevansa alanvaihtoa tai olevansa jo lähdössä – koska töitä on liikaa ja palkka huono ( Yle ). Tuomarit kertovat myös, miten maalittaminen ja epäasiallinen käytös kuormittavat.
Työelämässä on jotakin vikaa – tai siis meissä kaikissa. Pomoissa, työntekijöissä, asiakkaissa, päättäjissä. Mehän se työelämä olemme ja työelämän yhdessä teemme. Mitä siis voisimme yhdessä tehdä työelämän eteen?
Ainakin keskustella rehellisemmin ja avoimemmin siitä, mihin yksittäinen ihminen (työaikansa puitteissa) voi venyä.