Kuivurigalleriassa arvostetaan arkea

0
Terhi Hursti (vasemmalla) sekä Kirsi Mäki ovat onnellisia päästessään avaamaan näyttelynsä Alpo Jaakolan patsaspuiston Kuivurigalleriaan.

LOIMAA Alpo Jaakolan Patsaspuistossa sijaitsevaan Kuivurigalleriaan avattiin lauantaina uusi näyttely nimeltään Pyhä arki. Galleriaan avattiin Kirsi Mäen ja Terhi Hurstin näyttely, joka kehottaa vierailijoita kiinnittämään huomiota sellaisiin hetkiin, jotka saattavat arjen keskellä mennä ohi.

Mäki ja Hursti ovat molemmat odottaneet näyttelyn avajaisia kuumeisesti. Heidän keväänsä on pitkälti kulunut teosten tekemisen sekä näyttelyn järjestelyn parissa.

Alastarolta kotoisin olevalle ja Vampulassa asuvalle Mäelle Alpo Jaakolan patsaspuisto oli ennestään tuttu. Hursti sen sijaan on kotoisin Tampereelta ja tutustunut patsaspuistoon sekä Alpo Jaakolaan Mäen kautta. Taiteilijat eivät halunneet vain tuoda näyttelyä galleriaan vaan rakentaa näyttelyn nimenomaan gallerian ehdoilla ja sitä varten. Taitelijat halusivat näyttelyllään keskittyä siihen, miten arkea voisi arvostaa. He toivovat, että näyttely tuo huomiota hetkiin, jotka muuten jäisivät arjen vilinän alle. Olennaisia piirteitä näyttelyllä ovat hiljaisuus, rauhallisuus, luonto sekä kunnioitus.

– Halusimme kunnioittaa sitä, mitä Alpo Jaakola edustaa: rauhaa, luontoa, hiljaisuutta sekä arkea, molemmat taitelijat pohtivat yhteistuumin.

Taiteilijat ihastuivat Kuivurigalleriaan tilana ja lähtivät yhdessä ja erikseen pohtimaan sitä, miten tilaa sekä sijaintia voisi kunnioittaa. Kuivuri on kylmä ja kostea, joten esimerkiksi Hurstille tuttu paperi ja muste ei tullut samalla tavalla kyseeseen kuin ennen. Piti keksiä jotakin uutta, joka kestäisi kuivurin olosuhteet. Piti siis maalata musteen sijaan akryylimaaleilla ja paperin sijaan kankaalle. Tila antoi taitelijoille mahdollisuuden heittäytyä uudella tavalla taiteen pariin ja keksiä uusia tapoja luoda taidetta.

– Taitelijana jopa vaatii ja tarvitsee uusia haasteita, Hursti huokaa.

Mäki sen sijaan kävi päivätöissä näyttelyn valmistelun sekä teosten tekemisen ohella. Tämä toi projektiin omat haasteensa ja ponnistelunsa. Se kuitenkin myös lisäsi arvostusta ja kiitollisuutta sitä kohtaan, että saa kuitenkin mahdollisuuden tehdä sitä, mitä kaipaa ja tahtoo.

Mäki oli toivonut jo pidemmän aikaa, että pääsisi pitämään näyttelyä tilaan, johon olisi mahdollista rakentaa installaatio. Juuri tällaisen tilan Kuivurigalleria tarjosi. Arjen yläpuolella -installaatio on rakennettu Skyr-rahkan kansista. Mäki halusi rakentaa installaation sellaisista esineistä, jotka tavallisesti arjessa lentävät roskiin. Nyt kansista on kuitenkin muodostunut värikäs muodostelma, joka leikittelee varjon sekä valon kanssa.

– Poikkeusaika on tuonut hiljaisuutta meille aivan eri tavalla. Asun itse maalla ja olen huomannut sen konkreettisesti esimerkiksi liikenteen hiljentymisenä, Mäki kertoo.

Korona-aika ja poikkeustila ovat siis tuoneet esille niitä piirteitä, jotka Mäen ja Hurstin näyttelyssä ovat olennaisia.

– Korona teki nimenomaan sen, että aika moni muukin, joka vain suorittaa ja painaa päivästä toiseen, on rauhoittunut ja nauttinut ympärillä olevasta hieman enemmän, Hursti pohdiskelee.

Kevään tapahtumat ympäri maailmaa ovat vaikuttaneet niin näyttelyn kuin taiteilijoidenkin yleiseen tunnelmaan. Ne ovat korostaneet kiitollisuutta sitä kohtaan, mitä meillä juuri nyt on ympärillämme. Rauha ilmenee näyttelyssä siis monin tavoin.

Ennen kaikkea kumpikin taiteilija on kiitollinen siitä, että he saivat avata näyttelyn Alpo Jaakolan patsaspuistossa.

– Tietenkin se on aivan mieletön rikkaus ja etuoikeus päästä avaamaan tänne näyttely, Hursti hymyilee.

– Ja ehdottomasti kunnia. Tämä pistää myös miettimään taiteilijuutta, sillä Alpo Jaakolaa ei ehkä arvostettu hänen eläessään samalla tavalla kuin nykypäivänä, Mäki lisää.