Vuonna 85, Ypäjän musiikkiteatteri. Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas. Ohjaus Tuomo Salmela. Musiikin johto Kari Mäkiranta. Koreografia Iiris Salmela. Puvustus Piritta Kämi-Conway.
Ai niin tämä! Ja tämäkin!
Kasikytluvun nuorena Ypäjän musiikkiteatterissa pääsee huomaamaan, että vaikka ei muista, mitä aamupäivällä teki, niin muistaa Eppu Normaalin, Juicen ja Popedan biisien sanat kuin vettä vaan. Laulamaan ei sentään uskaltanut ruveta, mutta musiikin mukaan hytkymistä ei voinut estää.
Yleisö palkitsi esityksen mittaan näyttelijät/laulajat ja bändin monesti aplodein, eikä vallan syyttä. Bändi svengasi oikein nautittavasti, vaikkakin turhaan piilossa, ja laulut saivat ansaitsemiaan tulkintoja.
Ensi-illan alussa saattoi hieman olla jännitystä ilmassa, ja esitys sutjakoituikin illan edetessä.
Rock-musikaali hyötyisi maltista – välillä saa kiihdyttää, mutta pitää myös malttaa pysähtyä.
Vaikka on kyse fiktiosta ja osalle poppoosta on varattu käsikirjoituksessa hyvinkin koominen rooli, niin herkimmissä kohtauksissa ei saisi luisua tyylittelyn puolelle. Vaikka manserockin monissa teksteissä onkin pilkettä ja ironiaa, niin ennemminkin niissä ollaan syvän inhimillisiä ja vereslihalla.
Se jäi mietityttämään, että kokeneiden käsikirjoittajien kynästä lähteneessä tekstissä päähenkilö Karoliinan toiminta jää kovin perustelemattomaksi – miksi hän valitsee niin kuin valitsee?
Myös teatterin perusasiaa, eli repliikkien lausumista yleisölle ja selkeästi, on ajoittain varaa kohentaa.
Pitkäaikaisena Ypäjän-kävijänä voi sanoa, että esitys on katsomisen arvoinen jo ihan pelkästään siksi, että näkee monissa vakavissa rooleissa, muun muassa Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevjenä nähdyn Pekka Virtasen revittelevän komisario Pepposena ja suksien etsijänä.
Vuonna 85 vaatii niinsanottua munaa ja kaakkoon väännettyä rock-asennetta – valokeilaan saa ja pitää asettua ujostelematta, yleisö odottaa ottamista. Rockrock!
Ypäjän musiikkiteatterin ensimmäinen rock-musikaali ei ole ollenkaan hullumpi. Kiitokset siitä, että sen ansiosta niin moni hieno kappale palautui jälleen mieliin.
Kaverin kanssa naurettiin, kun kotimatkalla molemmat sanoivat suunnilleen yhteen ääneen, että olisi tarvittu seisomakatsomo. Oltaisiin meinaan voitu jorata musiikin tahtiin.
Esitys on muidenkin kuin kasarin lasten täydellinen kaveriporukoiden illanviettojen aloitus.
P.S. Jollekin yhteislaululle olisi saattanut olla tilaa, tai jopa tarvetta…
Kati Uusitalo