Anna-Liisa Kastio: Yhteenkudottu koulumatka. Henkilöhistoria, 200 s. Omakustanne, 2022
Opettajana itsekin toiminut loimaalainen Anna-Liisa Kastio aloitti vuonna 1995 kulttuurihistorian opiskelun. Siihen liittyvänä työnä hänen oli laadittava essee omavalintaisesta henkilöstä. Rehtori Irja Järvisen ehdotuksesta hän päätyi Hirvikosken kylän ensimmäisen koulun ensimmäiseen opettajaan Miina Penttilään.
Siitä alkoi Kastion yli 25 vuotta jatkunut yhteinen taival Miina Penttilän henkilöhistorian kanssa. Tänä aikana hän on vuosien kuluessa laatinut Miina Penttilästä useita kirjoituksia eri julkaisuihin ja pitänyt hänestä lukuisia esityksiä eri foorumeilla. Tavallaan luontevana jatkumona on se, että hän on nyt julkaissut Penttilän elämänvaiheista kattavan kokonaisesityksen Yhteenkudottu koulumatka -teoksen muodossa.
Maria Wilhelmiina Penttilä syntyi Nurmossa 6.3.1874. Hänen äitinsä Sanna toimi eri taloissa kiertävänä piikana, eikä ollut aviossa. Sen myötä Miinan elämän lähtökohdat olivat kovin heikot. Körttiläisyyden leimaamassa ahtaan uskonnollisuuden ilmapiirissä, jossa kerrottiin maanteiden kilometripylväidenkin olevan körttiläisiä, avioliiton ulkopuolisia lapsia paheksuttiin voimakkaasti. Se näkyi myös käytöksessä niin äitiä kuin lastakin kohtaan.
Tukeakin sentään löytyi. Opinhaluinen tyttö huomattiin ja sekä hänen opettajansa että kirkkoherra antoivat jatko-opiskeluille suosituksensa. Jopa oma äiti suhtautui opintoihin epäillen, mutta enon lupaaman taloudellisen tuen myötä mahdollisuudet aukesivat.
Vaaditun 18 vuoden iän saavutettuaan Miina haki ja hänet hyväksyttiin Jyväskylän seminaarin naisosastolle, josta hän valmistui opettajattareksi keväällä 1896.
Seurasi työpaikan haku. Äidin kanssa pohtien haettiin paikkakuntaa, jossa olisi Nurmon tapaan rautatieasema ja jossa palkkaetuihin kuuluva lehmänpito onnistuisi. Valinta osui Loimaaseen, jossa Hirvikosken kylälle oltiin perustamassa omaa koulua.
Haku tuotti tulosta ja opetus käynnistyi syksyllä kitkattomasti, vaikka niin opettaja kuin johtokuntakin olivat kokemattomia. Nykysilmin arvioituna puitteet olivat hyvin ankeat: ei sähköä, ei vesijohtoa eikä keskuslämmitystä. Johtokunnan isäntien talouslinja oli tiukkaakin tiukempi, esimerkiksi lämmityksen hoitoon sai käyttää vain yhden puntin tulitikkuja ja siivoukseen yhden palan saippuaa kuukaudessa.
Paikkakunnalle sopeutumista auttoi se, että kirkkoherra Antero Varelius Natalia-vaimoineen otti hänet lämpimästi vastaan. Toinen sopeuttava tekijä oli nuorisoseuratoiminta, johon Miina lähti innokkaasti mukaan ja jossa hänet saman tien valittiin seuran sihteeriksi. Siitä lähtien hän olikin seuran kantavia voimia pitkään.
Lasten määrä Hirvikoskella kasvoi voimakkaasti ja vuonna 1905 oltiin tilanteessa, jossa koulu tarvitsi uuden opettajan. Tällä kertaa haettiin miesopettajaa. Tehtävään tuli valituksi poikamies Hannes Seppälä, josta aikaa myöden kehittyi toinen merkittävä vaikuttaja Loimaalle. Miinan toimiessa johtajaopettajana näytti heidän yhteistyönsä sujuvan erinomaisesti.
Eri lähteisiin sisältyneiden hienovaraisten vihjausten perusteella Kastio tekee oletuksen, että Miinalla olisi ollut myös romanttisia ajatuksia uutta opettajaa kohtaan. Mahdolliset pilvilinnat haihtuivat kuitenkin seuraavan lukukauden alussa. Hannes ilmaantui jatkamaan koulutyötä uunituore puoliso mukanaan. Kovin inhimilliseltä kuulostaa, että sen jälkeen yhteistyö opettajien kesken muuttui aika ajoin kovinkin takkuiseksi. Puolisoa Miinalle ei löytynyt myöhemminkään. Sen sijaan äiti muutti myöhemmin Loimaalle hänen seurakseen.
Nykyisiä opettajia mitenkään väheksymättä on perusteltua painottaa entisaikojen opettajien keskeistä merkitystä. Väestön keskiverto sivistys- ja koulutustaso oli hyvin alhainen ja yleinen tiedonvälitys vähäistä. Näin opettajista tuli lähes luonnostaan oman yhteisönsä merkkihenkilöitä ja mielipidevaikuttajia. Tämä koski mitä suurimmassa määrin myös Miina Penttilää.
Hänellä olisi ollut kannatusta kunnanvaltuustoon jo aikaisemminkin, mutta valinta toteutui vasta vuonna 1919, jolloin naiset ensi kertaa saivat asettua ehdokkaiksi. Varsinaista puoluepolitiikkaa Miina Penttilä ei näytä harrastaneen, mutta omalla toiminnalla oli selkeät kirjatut ihanteet: siveellinen sivistys, kalevalainen kulttuuri ja tasavertaisuutta korostava ihmisyys. Viimemainittua hän toteutti myös käytännössä. Hän pyrki erityisesti tukemaan kaikkein heikoimpien olojen lapsia – myös taloudellisesti. Hänen ajattelussaan olisi pitänyt päästä eroon niin äärimmäisestä köyhyydestä kuin ylettömästä rikkaudestakin.
Hän oli aktiivinen mielipidekirjoittaja sekä ahkera ja kysytty puheidenpitäjä – oli sitten kysymys häistä, hautajaisista, merkkipäivistä tai muista yleisötilaisuuksista. Edellä todettujen tavoitteiden lisäksi hänen sanomaansa leimasi aina harras uskonnollisuus ja syvä isänmaanrakkaus. Ei ihme, että häntä arvostettiin yli puolue- ja luokkarajojen.
Jälkipolvia ajatellen oli onni, että Miina Penttilä teki erityisiin mustakantisiin vihkoihin muistiinpanoja maailman menosta ja omista ajatuksistaan, kirjoituksistaan ja puheistaan. Ne tietenkin ovat kirjan keskeistä lähdeaineistoa. Lisäksi Kastio on hankkinut runsaasti muuta materiaalia sekä virallisista lähteistä että haastatteluin Loimaalla ja Nurmossa. Näin päähenkilöstä piirtyy laadukas kokonaiskuva.
Anna-Liisa Kastion ansioksi on laskettava, että hän on uskaltautunut sisällyttämään tekstiin myös fiktiivistä ainesta. Hänen oma tekstinsä on rakenteeltaan ja kuvakieleltään hyvin samankaltaista kuin runsaat suorat lainaukset Miina Penttilältä. Kokonaisuus on näin pysynyt tasapainoisen harmonisena.
Erityismaininnan ansaitsevat myös kirjan taitto ja ulkoasu. Aika pienin, mutta hyvällä maulla toteutetuin ratkaisuin kirjasta on saatu edustavan tyylikäs ja selkeän taittonsa ansiosta helposti luettava. Teoksen ansiona on myös se, että siinä Miina Penttilän elämänkaaren ohella tulee tiivistetyssä muodossa kerratuksi suomalaisen kansakoululaitoksen historia suuriruhtinaskunta-ajasta 1940-luvun puoleenväliin. Kerrattua tulee itse asiassa myös koko Suomen saman ajan historia kaikkine sota- ja kriisivaiheineen. Tältä osin kirjaan on lipsahtanut kokonaisuuden kannalta merkityksetön pieni virhe. Kenraalikuvernööri Bobrikovia ammuttiin 16.6.1904, ei 26.6.1904 kuten kirjassa todetaan.
Miina Penttilä hoiti virkaansa Hirvikosken koulussa uskollisesti 45 vuotta. Hän jäi eläkkeelle 6.3.1941, jolloin täytti tuolloin voimassa olleen 67 vuoden eläkeiän. Hän muutti ensi vaiheessa koululta omaan mökkiin Hirvikoskella ja myöhemmin vielä kauppalan puolelle. Terveyden heikennyttyä hänet otettiin Loimaan kunnalliskodin sairasosastolle, jossa hän 4.4.1961 menehtyi.
Miina Penttilä ei koskaan tehnyt itsestään suurta numeroa, mutta kirjansa hän ehdottomasti on ansainnut.
J. E. Lassila