LOIMAA/PESÄPALLOSTADION – Loimaa on kohdellut meitä aina hyvin.
Näin kertoivat Jasna ja Nita Karsikas sekä Pauliina Himberg perusteistaan saapua lauantaiseen Kuissi Rockiin. Turkulaiskolmikko oli saapunut loimaalaisen Susa Niskalan luokse autenttisen kesätunnelman saavuttaakseen liftaamalla.
Viikkoa aiemmin Ruisrockissa vallinneet kaatosateet olivat saaneet nelikkona liikkuneen poppoon varustautumaan mahdollisimman kevyesti mutta varautuen kaikkeen. Pesäpallostadionilla kvartetin päällä oli kesäisesti eri väriset sadeasut ja kukkaseppeleet.
Festarityylejä nähtiin monenlaisia muitakin. Ruisrockin väliin jättänyt Kari Honkaniemi ei keksinyt syytä olla revittelemättä. Mustien kynsien ja kajaalilla maalattujen silmien lisäksi päälle löytyi myös Spice Girlsin ysäriltä peräisin oleva fanipaita.
– Nyt ensimmäistä kertaa kahteen kymmeneen vuoteen mahdun tähän, iloitsi joka yön wannabeksi itseään kuvaillut Honkaniemi.
Kajaalin tummentamien silmien, kukkaseppeleiden, dinosaurusten ja niiteillä koristettujen nahkatakkien kantajia yhdisti viileän tuulisessa säässä halu viettää hauska päivä vailla huolen häivää. Harmoniassa juhlineen väkijoukon ilonpidollakin pitää olla rajat, ainakin Viikate-yhtyeen nokkamies Kaarle Viikatteen mukaan
– Olette selkeästi lähteneet viihtymään. Se loppui nyt, kouvostomollia soittavan yhtyeen nokkamies tokaisi.
FESTIVAALIVÄEN kommenteissa toistui kuitenkin viihtymisen tärkeys. Harvalla oli mielessä pelkkä yksi esiintyjä tai musiikki muutenkaan, vaan lähes jokainen mainitsi tärkeimmäksi saapumisen syyksi halun tukea paikallisia järjestäjiä ja pitää hauskaa.
– Ihanaa, että on elämää Loimaalla. Tuo voimaa koko kaupungille, kertoi siskonsa kanssa silminnähden viihtynyt Inki Mäkimattila.
Kaiken muun tavoin pari vuotta tauolla ollut Kuissi syleili iloista ihmismassaa kauttaaltaan hyvävireisillä esiintyjillä, ja kattaus oli yleisön mielestä sopivan monipuolinen. Vaikka moni kertoikin tulleensa paikalle vain yleisesti tukemaan järjestäjiä ja nauttimaan tunnelmasta, löytyi lähes jokaiselta eniten odottamansa artisti.
– Kyllä sen 69 Eyesin haluaa kerran elämässään nähdä. Vähän kyllä pelottaa oma kunto, kun ne esiintyvät niin myöhään, kertoi Jaakko Saikkonen, joka peloistaan huolimatta jaksoi hienosti koko illan.
ARTISTEILLEKIN tämä kesä on vilkkaampi kuin edelliset, ja usein raskaat keikkakiertueet vaativat vastapainoksi kevyttä tekemistä. Rautaisessa kunnossa lauantaina ollut Anssi Kela käyttää tunnetusti rentoutumismenetelmänä keinumista, mutta tällä kertaa ei tarvittu leikkipuistoja.
– Nyt oli vähän erikoispäivä, kun oltiin eilen Turussa keikalla, niin vietin koko päivän siellä. Kävin katsomassa Elvis-elokuvan, ja vaikka olinkin ennakkoon skeptinen, niin leffa oli hyvä, hetki ennen keikkaa itseään lämmitellyt hyväntuulinen Kela kertoi.
PÄÄSÄÄNTÖISESTI festivaalikansa juhli rauhallisesti, ilman isompia ylilyöntejä. Illan pimetessä myös monien kontrolli promilletasojen hallinnassa petti, ja pienissä kahakoissa alkoholilla epäiltiin olevan osuutta tapahtumien kulkuun.
– Mitään isompaa häiriötä ei ole ollut, vaikka kiihtyvällä tahdilla ihmisiä onkin ohjattu porteista ulos. Sellaisia pieniä kähinöitä ympäriinsä, kertoi järjestyshenkilö Satu Bragge.