Loimaa/Kojonperä, Mellilä Mansikan pääsatokausi käynnistyi kesäkuun lopulla ja alkaa olla parhaimmillaan. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan nyt onkin paras aika ostaa talven pakastemansikat, ja marjoja säilövän kannattaakin viljelijöiden mukaan toimia.
– Kyllä sitä vielä tulee, mutta hyvä on nyt olla hereillä mansikoiden hankkimisen kanssa, sanoo melliläläinen Harri Alanen.
– Mansikka ei kukkinut kovin pitkään, joten satokausi saattaa olla nopeastikin ohi. Meillä kesäkuun alussa istutetuista taimista tulee vielä elokuussa jonkin verran marjaa, kommentoi kojonperäläinen Jari Hangasoja.
Satomäärä näyttäisi tänä vuonna muodostuvan kohtalaisen hyväksi. Juhannuksesta alkanut pitkähkö hellejakso kuitenkin jätti marjat hieman toivottua pienemmiksi. Lähiviikoille kasvattajat toivovat poutaisia päiviä, sillä marjat eivät tässä vaiheessa kestä pidempiä sadejaksoja.
– Koko saisi olla isompaa, mutta muuten sato on ollut ihan hyvä. Hieman pieniksi ovat mansikat jääneet, harmitteli Alanen.
– Toivottavasti ei tule pitkiä sadejaksoja, toivoo Hangasoja.
– Kahden tai kolmen päivän sateet huonontavat jo selkeästi marjan laatua. Maku ja koostumus heikentyvät, eivätkä marjat kestä niin hyvin pakastamista.
Voimakas kustannusten nousu on tuntunut myös mansikkamailla. Hangasojan tilalla itse poimitun mansikan hintaan tehtiin tänä vuonna maltillinen kymmenen prosentin korotus, eivätkä markkinat suurempaa korotusta sallisikaan.
– Kysynnän ja tarjonnan mukaan markkinat menevät. Nyt kun marjakokokin on pienempi, niin ei se voi olla yhtä hinnakasta isomman kanssa, täsmentää Alanen.
Kojonperässä valtaosa mansikasta myydään itse poimittuna. Mellilässä itse poimitun ja tilatun mansikan määrät ovat tasaisemmat. Palkattujen poimijoiden määrä on tiloilla parempi kuin edellisinä kesinä.
– Nyt on ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen hyvä tilanne poimijoiden suhteen, kun tänä vuonna saatiin jälleen viisi thaimaalaista poimijaa. Heidän lisäkseen on vaihteleva määrä suomalaisia nuoria. Tällä hetkellä heitä on töissä kolme, Alanen kertoo.
Asiakkaiden mansikkatarpeet ja poimimisinto vaihtelevat suuresti. Maanantaina Hangasojan parkkipaikka oli puoliltapäivin täyttynyt autoista, ja poimijoita riveille ohjanneen Jari Hangasojan mukaan aamupäivät ovatkin yleisesti vilkkainta aikaa.
– Kyllä ihmiset hakevat ihan kakunpäällismarjojakin suoraan pellolta, mutta usein sinne mennään useammankin ämpärin kanssa. Yleisimmin ihmiset poimivat noin kahdesta kilosta muutamiin ämpärillisiin.
Mansikat kerätään nyt eikä viidestoista päivä
Loimaa/Kojonperä Maanantaina Hangasojan tilalle mansikanpoimintaan saapuneet saivat jopa hetken hakea parkkipaikkaa. Vakituisesti tilalla asioivien mukaan autojen määrä oli suurempi kuin koskaan, mutta pelloilla tilaa riitti jokaisen lajikkeen palstoilla.
– Neljä ämpärillistä riittää nyt koko talveksi, kertoi Kari Mäki-Mantila ja lisäsi, että mansikoiden menekki on laskenut talouden pahimpien herkkusuiden muutettua omilleen.
Mansikkalajikkeiden ykkössuosikkina jatkaa tänäkin vuonna yleismarjana tunnettu Polka, joka sopii täydellisesti kaikkiin mansikan käyttötarkoituksiin. Hangasojan tilalla viljeltävästä neljästä lajikkeesta myös Sonata on noussut suureen suosioon, eivätkä Korona- ja Clery-mansikatkaan pellolle pilaantumaan jää.
– Optimitilanteessa poimimiskierto on kolmen päivän mittainen. Se toteutuisi tosin vain, jos jokainen päivä olisi poutainen, kommentoi Jari Hangasoja.
Omatoimipoimijat keräävät työntekijöiden osoittamat rivit tunnollisesti puhtaiksi. Poutasäällä poiminta koetaan mukavana tapana viettää kesäpäivää, vaikka kokeneempien poimijoiden mukaan touhu käykin hieman polvien tai selän päälle.
– Kahden muijan mansikkapartio on tänäkin vuonna liikkeellä, nauroi Sanna Vuolle, joka ystävänsä Minna Kartanon kanssa kertoi poimivansa ihan fiiliksen mukaisen määrän.
Monet asiakkaat ovat tarkkoja lajikkeesta, mutta monelle kelpaa hyvin mansikka kuin mansikka.
– Itse asiassa en tiedä, mitä lajiketta tämä nyt on, tuumi Sonataa ämpärillisen pakkaseen poiminut Jaana Tapio.
Pakastettavien marjojen määrä on usein hankala arvioida. Loimaan Lehden tekemien pikaisten gallupien perusteella mansikat ovat monen mielestä parhaimmillaan puolijäisinä, ja marjat katoavat pakkasesta taianomaisen nopeasti.
Mikäli mansikoiden haluaa riittävän koko talveksi, jää keinot monessa taloudessa hyvin vähäisiksi. Tyttären ja tyttärenlapsien kanssa pakkasvarastoja täyttämään lähteneellä Eila Tapiolla oli antaa nuoremmille yksi toimiva neuvo.
– Pitää vaan kerätä niin paljon, että riittää.