Wanhassa Kanalassa lauletaan yhdessä artistien kanssa

0
Eini on yksi yhteislauluiltojen tähtiaristeista. Kuva: Sony Music/Henry Salmi

LOIMAA Wanhassa Kanalassa järjestetään neljänä peräkkäisenä torstaina yhteislaulutapahtuma. Formaatti on ollut suunnitteilla jo kolmisen vuotta, mutta koronan takia tapahtumaa ei voitu järjestää suunnitellusti vuonna 2020.
– Tämä on sellainen tapahtuma, että onnistuessaan se voisi olla Loimaalle todella iso juttu. Koko perheelle sopivan tapahtuman ideana on levittää positiivista henkeä ja iloa, Wanhan Kanalan omistaja ja yhteislauluiltojen emäntä Jaana Pirttisalo-Mäkelä kertoo.
Kesäkuun viimeisenä torstaina alkaneen tapahtumasarjan pääpaino on yhteislaulussa. Paikalla on aina kolme artistia, jotka esiintyvät itse mutta myös laulattavat yleisöä. Ensimmäisen yhteislauluillan tähtiartisteina olivat Tarja Lunnas, Risto Nevala ja Rosa Narmala.
Jäljellä on kolme iltaa, joiden artistivieraita ovat Eini, Janne Tulkki, Anniina Suhonen, Suvi Karjula, Mikko Mäkeläinen, Lehmus, Johanna Debreczeni, Eki Jantunen sekä Sanna Linna. Tapahtumaa on juontamassa Charles Plogman ja säestämässä Mika Sihvolan orkesteri Misio.
Pirttisalo-Mäkelä ja Plogman kävivät viisuvihkoon valitut kappaleet yksitellen läpi.
– Tämä on ollut meille suuri investointi. Kaikkiin kappaleisiin on pitänyt hakea julkaisuluvat, jotta ne saatiin painattaa viisuvihkoon.
Pirttisalo-Mäkelä kertoo, että tällaisen tapahtuman järjestäminen ensimmäistä kertaa on suuri haaste. Hän on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että paikalle saapuu ihmisiä.
– Suomessa on kaivattu tällaista formaattia. Olenkin ihmetellyt, miksei Suomessa vielä ole tällaista konseptia.
Wanhan Kanalan väki on keskittynyt paikalliseen yhteistyöhön.
– Taustatyötä on tehty valtavasti yhteislauluiltojen eteen, kuten tällaisissa tapahtumissa yleensäkin.