Myös Alastarolle valmistellaan aurinkosähköhanketta

0
Loimaa on otollista maaperää aurinkopuistoille. LL ARKISTO/PASI SALO

LOIMAA/ALASTARO Energiainvestointeihin keskittynyt Forus oy valmistelee aurinkosähköpuistoa Alastaron Lampisuon seudulle yhdessä tanskalaisen Better Energyn kanssa.

Keskustelut maa-alojen vuokraamisesta tai ostamisesta maanomistajien kanssa ovat alkutekijöissään. Forus oy:n konsultti Mikael Marisa arvelee asioiden etenevän kuukauden tai kahden sisällä.

– Sidosryhmäkeskusteluja ja rakennuslupahakemusta aletaan rakennella sitten, kun näyttää siltä, että hehtaareita on riittävästi kannattavaan hankkeeseen, Marisa kertoo.

– Vielä ei voi sanoa saadaanko hanketta liikkeelle. Todennäköisempänä pidän kuitenkin, että hanke toteutuu.

ENSIMMÄISET keskustelut maanomistajien kanssa on käyty hyvässä hengessä. Verkkoaurinkohankkeiden kannattavuus on Marisan mukaan tapauskohtaista ja riippuu saatavilla olevasta pinta-alasta. Tyypillisesti alueen kooksi vaaditaan 80–100 hehtaaria.

Loimaan alueelle on valmisteilla useampiakin aurinkosähköhankkeita (LL 16.6. ja LL 30.6.). Marisan mukaan Forus suunnittelee monia hankkeita laajasti ympäri Suomen. Loimaan vahvuudeksi hän mainitsee uudelle tuotannolle kapasiteettia omaavat suuret sähkölinjat ja tasaiset maa-alueet.

– Päättäjille voisi sellaisen pallon heittää, että jos he olisivat aktiivisia ja kaavoittaisivat sopivia alueita valmiiksi, olisi hankkeiden kehittämiseen alusta asti pienemmät riskit ja sitä kautta investoinnit alueelle lisääntyisivät.

Kartoitettava alue on maanomistaja Juuso Hulmin mukaan joutilasta aurinkovoimakäyttöön.

– Ainakin omat maani tuolla ovat soista kitumaata. Ne eivät oikein sovellu maa- tai metsätalouskäyttöön, aurinkovoiman lisääntymistä hyvänä asiana pitävä Hulmi kommentoi.