Minulla on vakiduuni. Se on niin tärkeä, että teen sitä vuorokaudet ympäri. Oikeastaan ilman minua pysähtyisi – ei nyt ehkä koko maailma – mutta ainakin joidenkin elämä. Työni ei useinkaan näy ulospäin, sillä se tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa, kun ajan vaikka autoa, ripustan pyykkiä, laitan ruokaa, olen koiran kanssa kävelyllä, kuskaan lasta harrastuksiin. Teen sitä usein myös aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Teen sitä tasaiseen tahtiin leipätyöni ohella aina keltainen muistilappu ja viesti kerrallaan.
Tälle alituiselle työlle on oma sanansa. Puhutaan metatyöstä. Se tarkoittaa työtä, jossa tehdään työtä, jotta kaikki arjen asiat hoituisivat.
Kaikki asiat eivät siis suinkaan ole näkyvää tekemistä, vaan ennen kuin varsinainen toiminta alkaa, metatyötä on saatettu tehdä jo useita tunteja. Toimittaja Jenny Lehtinen nosti asian esiin joitakin vuosia sitten huomatessaan sen uuvuttavan salakavalasti (Yle 29.10.2015).
Esimerkkinä hän käyttää lapsen synttäreitä. Ne kun eivät suinkaan järjesty sormia napsauttamalla. Ennen h-hetkeä on pitänyt miettiä sopiva päivä ja kellonaika, ketä kutsutaan, miten kutsut lähetetään, onko juhlissa teema vai ei, leikitäänkö siellä vapaasti vai keksitäänkö ohjelmaa, onko kellään ruokarajoitteita. Myös kaupassa pitää käydä, ja jonkun on pitänyt laatia lista ostoksista. Koti on siivottava tai mahdollinen juhlapaikka varattava. Myös juhlavaatteet pitää miettiä.
Ei siis mikään pikkujuttu.
Lasta partioleirille lähettäneenä tiedä, ettei sekään ole mikään aivan simppeli homma. Ennen rinkan pakkaamista pitää muistaa tarkistaa varusteet, pitääkö esimerkiksi makuupussin vetskari korjata tai pussi pestä viime kerran jäljiltä. Entä makuualusta, vieläkö siinä pysyy ilmat. Sataako leirin aikana kaatamalla vai paistaako aurinko. Onhan muuten kaikki tärkeät ansiomerkit ommeltu sitten viime leirin. Pieni eväs pitää myös muistaa ostaa, sillä kaikilla muillakin on. Kuka ehtii kuskata lapsen lähtöpaikalle, entä hakea kotiin? Voisiko jonkun toisen vanhemman kanssa järjestää kimppakyydin. Kumpi hoitaa viennin ja kumpi haun… Viestejä ehtii singota sinne tänne useita, ennen kuin rinkka on pakattu ja lapsi lähtöpaikalla.
Ei siis mikään pikkujuttu tämmöisenkään asian hoitaminen, mutta silti arkipäivää lähes joka perheessä.
Metatyön tekeminen on loputonta, eikä siltä välty kukaan. Uuvuttavan siitä tekee Lehtisen mukaan se, että se hiipii elämään salaa ja muuttuu osaksi sitä kuin huomaamatta.
Jotta sen kanssa pystyy elämään, se pitäisi kyetä tunnistamaan. Metatyötä pitäisi pystyä myös jakamaan, ettei kaikki kaadu yhden niskaan. Maailman pyörittäminen kun voi olla äärimmäisen raskas taakka.
Sari Holappa