Joku voi luulla, että neljä kuukautta paikallislehtitoimittajana ei kokemuksena vastaa 20 vuoden mittaista humpparetkeä. Luulo ei tällä kertaa ole tiedon väärti, vaikka humppaaminen toki onkin ymmärtääkseni ainakin maksalle raskaampaa työtä.
Korkeakouluopiskelijoiden kesätkin ovat toki usein maksaa rasittavia ajanjaksoja, jos nyt on jotain millä maksaa lukuisat festariretket ja muut huvittelut. Itse jätin suurimmat ylilyönnit ja jammailut väliin ja voin katsella mennyttä kesää ihan jopa tyytyväisin silmin.
Opettavainen tämä toinenkin opiskelijakesä oli. Ei sillä, etteikö humpatessakin oppisi ainakin ne sulavasti rullaavat kolme sointua ja pikkukylien suurta suosiota nauttivat tanssilavat; vaan itse menneessä elämässäni en kesiä käyttänyt minkään uuden oppimiseen. Teurastajana kun ei tarvinnut tietää kuin pari läheisintä tanssilavaa ja muu osa lomasta meni aina vähän ohi, kuten duunareilla nyt tuppaa usein menemään.
Mitä sitä sitten paikallislehdessä voi oppia?
Ensimmäisenä opein, että omaan muistin ei kannata turvata. Yhtään. Vaikka joskus aivokapasiteettini on riittänyt keskustelujen muistamiseen, niin juostessa kaupunkia laidasta laitaan ja haastatellessa kymmeniä ihmisiä jää keskusteluista mieleen ehkä ne haastateltavan kasvot. Tai ainakin haastattelupaikka, jos muistaisi täyttää matkakululomakkeet jonain päivänä.
Muistiinpanojen merkitystä ei voi siis liikaa korostaa. Aluksi koitin oppia kirjoittamaan nopeasti tärkeimmät asiat paperille muistini tueksi, mutta se homma oikein luonnistunut. Sitten kun litteroin nauhoittamiani kaksituntisia haastattelusessioita, niin päätin kuitenkin opetella sen pikaisemman kirjoitusmetodin.
Yhtenä apuna voi käyttää vaikka omakeksimiä lyhenteitä. Jos puheeksi tulee esimerkiksi tuotannon jatkaminen, niin paperilla TJ riittää tähän varmasti. Sitten taas, kun muistiinpanoja lueskelee parin päivän päästä, eikä muista oliko kyse toimitusjohtajasta, toisesta joukkueesta vai tänään jäljellä -termistä, niin edessä on kirjoitustyön aikana totaalinen jäätyminen. Sitä ei tässä tapauksessa kannata ennaltaehkäistä merkkaamalla paperin reunaan ympyröitynä, että ”varo TJ” – Ymmärtänette miksei.
Tässä on oppinut myös, että Game of Thronesista tutun Jon Snown tapaan en tiedä mitään. Sen sisäistäminen on ollut jopa yllättävän hankalaa ja vielä hankalampaa on myöntää, ettei oikeastaan mitään tarvitsekaan tietää. Olen käyttänyt aivan nippelitiedon hankintaan aivan liikaa työtunteja. Tätä voisin vielä jälkikäteen pyytää pitkäpinnaisilta tuottajilta anteeksi.
Vaikka nyt siis tiedänkin suurin piirtein, mitä viime kesänä olen tehnyt, niin välttämättä siitä en muista tai ymmärrä mitään. Siunattuja ovat nuo tanssilavojemme mukavia kesiä viettävät sankarit.
Kalle Rajala