Olimme ulkoilemassa Hevonlinnassa ystävän ja koiran kanssa. Polulta näkyi pellonkulma ja sen reunaa kulkeva tie. Sitä pitkin kulki kettua hyvinkin isompi eläin, meistä reilun sadan metrin päässä. Pysähtyi, katsoi taakseen meitä ja jatkoi matkaansa.
Myönnettäköön, että kun sydän jälleen löi, lähdimme vastakkaiseen suuntaan melko rivakasti. Jatkoimme tovin ulkoilua reitistöllä, mutta silmä kyllä skannasi koko ajan metsää ja taaksekin tuli vilkuiltua.
Olin lähes varma, että eläin oli susi*. Harmaanmustanvaaleanruskea, luiskaotsainen, häntä suorana alaspäin, mutta kaartui päästä hieman ylöspäin.
Hassua, että vaikka Loimaan Lehdessä olemme vuosien varrella tehneet kymmeniä susia koskeneita juttuja, en osannut toimia niin kuin olisi pitänyt. Havainnosta olisi pitänyt ilmoittaa ainakin petoyhdyshenkilölle, jotta se olisi voitu vahvistaa ja jotta se olisi kirjattu ylös ( LL 3.9.).
Susia ei ole, ellei niistä ilmoiteta. Se ei tarkoita, että lietsottaisiin pelkoa tai keksittäisiin havaintoja, eikä sitä, että vähäteltäisiin sitä, että susien näkyminen seudulla aiheuttaa ymmärrettävästi kysymyksiä ja jopa sitä pelkoa.
Tässäkin asiassa tarvitsemme totuutta, emme pumpulia. Kun fakta on olemassa, voidaan jokainen yksin ja yhdessä arvioida, mitä on parasta tehdä.
*Myös petoyhdyshenkilö piti havaintoa todennäköisenä