PÄÄKIRJOITUS Vähintään kahden merkkipäivän paikka

0
KUVA: LL Arkisto

Viime päivinä on ollut merkkipäiviä montakin. Suomalaisen ruoan päivää vietettiin sunnuntaina ja maanantaina juhlittiin Yrittäjän päivää.

Toivottavasti molempien arvo on kirkastunut mahdollisimman monelle vähintäänkin viime aikojen tapahtumien vuoksi. Korona ja esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat osoittaneet omavaraisuuden merkityksen.

Kokonaan muiden varaan uskaltaa jäädä vain harva.

Tarvitsemme niin ruokaa kuin muitakin hyödykkeitä myös epävakaissa oloissa – markkinamekanismit häiriintyvät vähintään silloin kun niitä tarkoituksella häiritään, kuten Venäjä nyt näyttää tekevän energian suhteen.

Omavaraisuus on tärkeää myös paikallisesti. Kaikkea mitä Loimaan seudulla tuotetaan, oli kyse sitten viljasta, lihasta tai koneista, ei kuluteta täällä. Voisi sanoa, että onneksi, sillä omavaraisuus tarkoittaakin myös paikallisia työpaikkoja ja paikallistalouteen pyörimään jääviä ja palautuvia euroja – niitä, joilla esimerkiksi investoidaan palveluihin tai yritysten tulevaisuuteen.

Tarvitsemme toisiamme. Yrittäjät asiakkaita ja asiakkaat yrittäjiä, ihmiset ruokaa ja siten myös sen tuottajia ja tuottajat puolestaan meitä nälkäisiä, jotka hyvillä mielin nauttivat vastuullisesti ja kestävästi lähellä tuotettua ruokaa.

Myös tämä seutu tarvitsee kaikkea tätä toimeliaisuutta – siinä on aihetta vähintään kahdelle merkkipäivälle.