Metalliala tarvitsee tekijöitä

0
Wille Machinesin asennuspuolen työnjohtaja Marko Kivioja esitteli koneita Akusti Sikiön, Roope Luomajoen ja Leevi Vuolteen seuratessa.

LOIMAALAISTEN metalliyritysten kasvu jatkuu vilkkaana. Uusien työntekijöiden tarve ylittää jo tarjonnan, ja avoimien työpaikkojen täyttäminen on entistä vaikeampaa.

Ennätyksellistä vuotta viettävä Dinolift on viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana palkannut 43 uutta työntekijää, ja tulevaisuus näyttää yrityksessä valoisalta.

– Esimerkiksi mekaniikkasuunnittelija on ollut todella vaikea löytää. Tuotannon työntekijöiden kanssa tilanne on ollut vielä hyvä. He tulevat vuokratyöfirmojen kautta, ja puolen vuoden jälkeen me kiinnitämme heidät, mikäli kaikki on mennyt hyvin, Dinoliftin henkilöstöpäällikkö Reija Högerman kommentoi.

Wille Machinesin tuotantopäällikkö Juha-Pekka Saukko kertoo yrityksen tilauskannan olevan vahva ja työllisyystilanteen hyvä. Yritys on palkannut syksyn aikana uusia työntekijöitä maltillisesti (LL 20.8), ja sesonkia kohti kulkevalla yrityksellä on tällä hetkellä asentajan pestejä avoinna lähes kymmenen.

– Hiukan on haasteita löytää sopivia työntekijöitä. Hakijamäärissä on näkynyt, että työntekijöistä tuntuu olevan kovaa imua tällä hetkellä. Toistaiseksi avoimet paikat on saatu kuitenkin ihan hyvin täytettyä, Saukko kertoo.

Joukko Puistokadun koulun sekä Hirvikosken yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaisia pääsi tiistaina tutustumaan paikallisiin yrityksiin Novida ammattiopiston Oma polku -hankkeen koordinoimana. Yritysvierailujen aikana Pemamek, Wille Machines, Dinolift ja Lännen Tractors esittelivät opiskeluvalintojaan pohtiville nuorille, millaisia työpaikkoja ja tehtäviä teollisuuden parista löytyy.

Vierailuilla oli mukana myös Novidan kone- ja tuotantotekniikan alan asiantuntijoita kertomassa alojen koulutusmahdollisuuksista. Novidan koulutustarjonta tukee hyvin paikallisten yritysten tarpeita, ja tietyillä aloilla työllistyminen näyttää varmalta.

– Tällä hetkellä ainakaan yksikään hitsaaja tai koneistaja ei valmistu koulusta työttömäksi, vaan kysyntää tekijöistä riittää, Dinoliftin tuotantopäällikkö Marko Silvander vinkkasi.

Loimaalaiset yritykset olivat nuorista osalle jo ennestään tuttuja pintapuolisesti, ja valtaosa seurasi kiinnostuneena tarkempaa perehdytystä hallien uumenissa. Valmiin tuotteen rakentumiseen vaadittavien eri alojen ammattilaisten määrä teki nuoriin vaikutuksen.

– Saakelisti hommia olisi ainakin tarjolla, Puistokadun koulussa ysiluokkaa käyvä Akusti Sikiö kertasi päällimmäisiä tunteitaan.