Pyhäinpäivä on perinteisesti kuolleiden läheisten ja omaisten muistamisen päivä. Haudoille viedään paljon kynttilöitä, mutta moni hiljentyy muistelemaan myös ihan itsekseen.
Monelle päivä voi olla myös oman kuolevaisuuden äärelle hiljentymistä. Surua luopumisesta ikääntyessä ja elämän muuttuessa – kun elämä ei ole ehkä kuin ennen eikä itsekään jaksa tai pysty siihen kaikkeen mihin ennen. Toisaalta iloa siitä, mitä kaikkea on kokenut ja mihin kaikkeen edelleen pystyy ja mistä voi iloita tänäänkin.
Ehkä pyhäinpäivä on inventaarion ja tilinpäätöksen tekemistä tai sen aloittamista omasta elämästä.
Ehkä pyhäinpäivä on kuolinsiivousta – aktiivista vaikuttamista siihen, mitä jälkeeni jää (s. 12). Vastuun ottamista omasta toiminnasta: minun ostokseni, minun vastuullani hoitaa se hyödynnettäväksi.
Ehkä pyhäinpäivä voi olla aktiivista vaikuttamista siihen, mitä meidän jälkeemme jää tuleville sukupolville. Tavaravuoria? Tuhlattuja raaka-aineita?
Pyhäinpäivä voi olla tavaroiden karsimista itselle ja jälkipolville merkityksellisiin esineisiin, mutta se voi olla myös sitä, että osoitamme läheisillemme kun he vielä ovat tässä, miten merkityksellisiä he meille ovat.
Jotta rakkaus ei jää sanomatta ja näyttämättä.