PÄÄKIRJOITUS Yhteisillä tapahtumilla on tilauksensa

0
Puuro on Loimaan Iloisen joulunavauksen kestosuosikki.

Loimaan Iloisessa Joulunavauksessa torilla haastateltu kaksikko sanoi sen (s. 8), minkä moni muukin illan aikana: kun ei olla ihmisiä nähty pitkään aikaan!

Pitkät koronakuukaudet saivat monet karttamaan toisia ihmisiä joko tartunnan tai tartuttamisen pelosta ja vasta viime aikoina on jälleen uskaltauduttu mukaan yhteisiin tapahtumiin ja toisten seuraan.

Vielä on toki moni sellainenkin, joka edelleenkin joukosta puuttuu. Jos ihmisten pariin lähteminen arveluttaa, voi miettiä sitäkin, että miten kauan aikoo olla poissa. Joskus kai pitää palata joka tapauksessa.

Koronan riskiryhmäläiset joutuvat tietenkin punnitsemaan asiaa vakavammin kuin muut. Maskeja ja muita varotoimia ei edelleekään ole kielletty ja suojautuminen tulee luonnollisesti sallia, ja sitä tulee jopa suositella, etenkin jos sillä saadaan ihmisiä jälleen mukaan harrastuksiin ja kokoontumisiin.

On hienoa, että niin moni seudun taho on lähtenyt mukaan joulunavaustapahtuman järjestämiseen vuosi toisensa jälkeen ja uusiakin on tullut mukaan yhteiseen ponnistukseen. Kiitos kaikille!

Yhteisillä tapahtumilla on tilauksensa. Se oli helppo havaita Loimaan torilla perjantaina illalla niin puurojonossa, tonttutansseissa ja Joulupukin mökillä.

Kuinka monet kuulumiset torilla vaihdettiinkaan, ja kuinka pitkään lapset nämä tapahtumat muistavatkaan!