Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) Turun toimisto jakoi ensimmäistä kertaa vuoden esimerkillisimmän työnantajan tunnustuksen. Sen sai loimaalainen Vallox ( LL 20.12.).
Palkinnon arvoa ei vähennä se, että se annettiin työelämän pelisääntöjen, työehtosopimusten ja lainsäädännön noudattamisesta sekä hyvästä yhteistyöstä työpaikan luottamushenkilöiden ja työsuojeluvaltuutettujen ja yrityksen välillä. Myös ympäristöasioiden huomioonottaminen painoi valinnassa.
Palkinto tuli siis ihan tavallisten sääntöjen, sopimusten ja hyvien tapojen noudattamisesta sekä koko maailmalle tärkeän ympäristön huomioonottamisesta.
Niin kuin jokainen palkinto, tämäkin kiinnittää huomiota asiaan, josta palkitaan. Kun palkitaan esimerkillisin yritys, ei tietenkään väitetä, ettei muissa yrityksissä ole aihetta palkinnoille.
Työntekijöiden hyvinvointi, heidän kuulemisensa ja näkemysten huomioonottaminen on tärkeää erityisesti nyt, kun osaavia työntekijöitä on vaikea saada ja heistä kilpaillaan.
Esimerkillisyys työnantajana voi olla yrityksille jopa ratkaiseva kilpailuvaltti markkinoilla.
Ympäristöasioiden esimerkillinen hoitaminen sitä jo onkin. Elinkeinoelämän keskusliitto ehätti jo lausumaan viikonlopun globaalin ilmastosovun aikaansaamisen jälkeen, että luontokato muodostaa merkittäviä riskejä taloudelle ja yritysten toiminnalle tulevaisuudessa.