LOIMAA Uudenvuoden rakettikauppa on seurannan mukaan edennyt viime vuosien tasolla. Ilotulitemyyjät kertovat viime vuonna hyllyjen tyhjenneen täysin ja tämän vuoden hyllyyn saapuneiden määrien olevan samalla tasolla.
– Meillä on joka päivälle edellisvuosien perusteella laskettu tavoitemyynti, jonka Rakettitukku antaa, ja ainakin vielä siihen on päästy, Hintakaaren alakerrassa ilotulitteita kauppaava Satu Lepistö kertoo.
– Ehkä hieman hiljaisempaa ollut, mutta kiihtyvällä tahdilla hyllyt tyhjenevät. Varmasti aattona myydään kestosuosikkien osalta jo eioota, Citymarketissa rakettimyyntiä tekevä Topias Tuomi ennustaa.
Kestosuosikkeina ovat jo vuosikymmenien ajan loppuunmyytyjen Thunder King -ilmapommien lisäksi myös pienemmät padat ja pienlajitelmat. Isoimpien patojen kauppa on myös käynyt hyvin, ja parhaiden valikoimien löytämiseksi piti Lepistön mukaan olla ajoissa liikkeellä.
Omien näytösten järjestäminen on helpointa ilotulitepatojen avulla. Niiden hintahaitari ulottuu parista kympistä satoihin euroihin asti. Isoimmissa padoissa vajaan kahden minuutin kestoisen tulituksen aikana paukahtaa lähes 200 putkea taivaalle, kun pienemmissä esimerkiksi 30 pamauksen kesto on puolisen minuuttia. Kokeneet ja koulutetut myyjät osaavat neuvoa asiakkaita löytämään juuri oikeanlaisen kokonaisuuden oman näytöksen tarpeisiin.
– Tässä kun on ainakin 15 vuotta raketteja myynyt, niin osaa aika hyvin kertoa, millaista vastinetta rahoilleen asiakas saa, Lepistö lupaa.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tilastojen mukaan 21 henkilöä sai Suomessa ilotulitteiden aiheuttaman silmävamman viime vuodenvaihteessa. Vaikka vammojen määrä on pitkällä aikavälillä laskenut, vaihtelee vammojen määrä vuosittain. Ilotulitteiden turvallinen käyttö ei ole rakettitiedettä, ja valtaosa vammoista olisikin vältettävissä suojalasien käytöllä.
– Suojalasit, suojalasit ja suojalasit. Siinä kolme tärkeintä turvallisuuspointtia ilotulitteiden käytölle. Myös katsojien tulisi pitää suojalaseja, eikä pelkästään niitä ampuvien.
Tilastot tukevat katsojien suojautumisen tärkeyttä, sillä puolet silmävamman saaneista on ilotulitusten katsojia. Useimmiten vamman aiheuttaa kaatunut ilotulite, joten käyttöohjeiden noudattaminen on tärkeää ja myös riittävistä turvaetäisyyksistä tulee huolehtia.
Kaatuneiden ilotulitteiden lisäksi tilastoissa korostuu alkoholin vaikutuksen alaisena toimiminen ja ilotulitteiden antaminen lasten käsiin. Ilotulitteiden myyjät korostavatkin, että alkoholi ja lapset tulee pitää kaukana tuotteista turvallisen vuodenvaihteen takaamiseksi.