PÄÄKIRJOITUS Pysytään pinnalla

0
Loimaan Vesihovissa harjoiteltiin koululaisuinneissa kellumistakin. KUVA: Kalle Rajala/LL

”Rajusti”. Lasten uimataidon tilaa puivassa uutisessamme kuvataan uimataidon osaamisen laskua juuri tällä sanalla (s. 5).

Pohjoismaisen uimataitotestin suorittaakseen pitää uintisyvyiseen veteen pudonneen uimarin pystyä uimaan pysähtymättä 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Tuoreimmassa tutkimuksessa kuudesluokkalaisista 55 prosenttia ilmoitti suoriutuvansa testistä, kun vuonna 2016 vastaava luku oli 76 prosenttia.

Selityksenä tässäkin on korona. Monissa kouluissa koululaisuinnit katkesivat epidemian ajaksi joko kokonaan tai ainakin pitkiksi ajoiksi. Loimaalla tilanne uimataidossa on muuta maata parempi, sillä koululaisten uinnit ovat täällä pyörineet koronasta huolimatta.

Voi vain kuvitella, millaisia takamatkoja muissa asioissa korona ehti lapsilla saada aikaan ja mitä vielä paikkaillaan.

Hienoa muuten kuulla, että pukeutumistiloja ja suihkussa käymistä on ajateltu nuorten näkökulmasta. Toivottavasti uimaan rohkaistuvat nekin, jotka kokevat olonsa epävarmaksi avoimissa puku- ja suihkutiloissa.

P.S. Saamme Loimaan Lehteen usein muisteluksia takavuosien tapahtumista ja vaikka olemmekin uutismedia, laitamme lehteen myös tarinoita menneistä. Tänään julkaisemme ensimmäisen osan Mirja Saarisen tarinasta. Aikamme valitettavasti synnyttää jälleen evakkotyttöjen tarinoita.